Tsekkitähden pelikiellosta paisui epäselvä selkkaus – liigapomo arvelee tietävänsä syyn: "Lahden edelliset toimitusjohtajat ovat istuneet pöydässä"
Pelicansin tshekkihyökkääjän Lukas Jasekin pelikielto ja sen tulkinta ovat aiheuttaneet hämmennystä SM-liigassa. Sarjan kilpailutoimenjohtajan Arto I. Järvelän mukaan tapauksessa on menetelty jo pitkään SM-liigassa vallinneen toimintatavan mukaan.
– Pelicansin Lukas Jasekille määrätään kahden (2) ottelun pelikielto. Jasek on kärsinyt pelikiellosta yhden ottelun väliaikaisen pelikiellon aikana. Jasek on pelikiellossa vielä Pelicansin seuraavan ottelun ajan.
Näin SM-liigan kurinpito asetteli sanansa 4.2.2023 tähtihyökkääjän kurinpitopäätöksessä. Jasek huitoi SaiPan Elmeri Laaksoa ulosajon arvoisesti perjantaina 3. helmikuuta.
Tiistaina 14.2. Pelicans asetti Jasekin kokoonpanoon, vaikka myöhemmin kävi ilmi, ettei tämä ollut pelikelpoinen. Jasekin pelikielto ei lyhentynyt 10. helmikuuta, kun Pelicans kohtasi HPK:n, sillä pelaaja ei ollut seuran käytettävissä, vaan maajoukkuetehtävissä.
Arto I. Järvelä alleviivaa MTV Urheilulle Liigassa pitkään vallinnutta käytäntöä, jonka mukaan pelaaja ei voi edustaa kuin yhtä seuraa kerrallaan.
– Kun pelaaja vapautetaan maajoukkueen käyttöön, sinä aikana hänen pelikieltonsa eivät voi kumoutua. Tilanne on sama, vaikka pelaaja saisi keväällä viimeisessä liigaottelussa pelikiellon, hän voisi silti pelata minkä tahansa maan maajoukkueessa MM-kisoissa. Syksy alkaa sitten (Liigassa) pelikiellossa siinä määrin kuin sitä on jäänyt kärsimättä, Järvelä sanoi MTV Urheilulle.
Vastaavia tapauksia on käsitelty Järvelän mukaan SM-liigassa jo 1980-luvulla. Viime kaudella TPS tiedusteli Juraj Slafkovskyn tapauksen yhteydessä, mistä päivästä lähtien pelikieltoa laskettaisiin olympialaisten osuttua tielle. Järvelä epäilee Jasekin tapauksen epäselvyyden yhdeksi syyksi Pelicansin vaihtunutta henkilökuntaa.
– Siellä on varmaan vähän ihmisiä vaihtunut. Lahden edelliset toimitusjohtajat ovat istuneet pöydässä, kun näistä asioista on keskusteltu.
SM-liigan viestintäjohtajan Tuomas Nyholmin mukaan sääntöpykälässä ei ole sarjan kannalta tulkinnanvaraa.
– Liigalla on vakiintunut käytäntö. Siitä ei meidän näkökulmastamme ole mitään epäselvyyttä.
Lahtelaisseura kertoi oman näkemyksensä Jasekin kurinpitopäätöksen tulkinnasta eilen sen jälkeen, kun Liiga tarkensi, ettei tshekkihyökkääjä ole pelikelpoinen. Järvelä kertoo itse muistuttaneensa Pelicansia Jasekin pelikiellosta viime keskiviikkona. Seuran tekemiä tulkintoja hän ei tahdo arvioida.
– Kurinpitopäätöksestä saa käsityksen, että Jasekin väliaikaisen pelikiellon aikaisella ottelulla tarkoitetaan lauantaina 4. helmikuuta pelattua SaiPa–Pelicans-ottelua ja Pelicansin seuraavalla ottelulla perjantaina 10. helmikuuta pelattua Pelicans–HPK-ottelua, Pelicansin lausunnossa sanotaan.
Vaikka Nyholmin mukaan sääntö on käytännössä selkeä, hän myöntää, että Pelicansin toteuttaman ennakkotapauksen myötä tilannetta tarkistellaan Liigan toimistolla kriittisesti.
– Se on tällä hetkellä selvityksessä, onko kirjallisissa muodoissa jonkinlaista tarkennuksen varaa. Jos siellä puute on, se korjataan totta kai.
Myös Järvelän mukaan päätöksen tulkinta on syytä kirjata tulevaisuutta varten entistä selkeämmin.
Pelicansin urheilujohtaja Janne Laukkanen ei halunnut keskiviikkona enää kommentoida tapausta. Seuran mukaan Liiga asetti Jasekin pelaamiselle lisäsanktiouhkauksen.
Nyholm ei erittele tarkemmin, minkälaisesta rangaistuksesta tahojen välillä on puhuttu, mutta vastauksesta on tulkittavissa, että tuloksena olisi ollut ainakin lisäpelikielto.
– Jos pelaaja pelaa, kun Liiga katsoo hänen olevan pelikiellossa, niin siitä seuraa uusi kurinpitokäsittely, Nyholm sanoo.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
15:15
"Sellainen murhaajan katse" – todistajat kertoivat, miten Oulun murhan uhri pelkäsi kihlattuaan
-
15:13
Ilmajoella mitattu tämän vuoden uusi lämpöennätys: 24,5 astetta!
-
14:39
Syyrialaismiehen Suomeen tuonut pariskunta ei syyllistynyt rikokseen, koska teko oli hyväksyttävä – kolmas epäilty sen sijaan sai tuomion
-
14:38
Vankilakuljetukseen hyökättiin Ranskassa – kaksi vartijaa kuoli
-
14:36
Leijonien elintärkeä osasto vielä tuuliajolla – "Pienet nuhteet Jukka Jaloselle"
-
14:29
Laaja ihmissalakuljetus paljastui Suomessa, joukossa sylilapsia
-
14:28
Chris Hemsworth rikkoi Met-gaalassa yhtä erittäin tärkeää sääntöä
-
14:20
Tappelu parlamentissa: Video näyttää, kuinka Georgian kiistelty lakipaketti riehaannutti
-
14:00
Ulkomaalaiseen euroon tulee ensimmäistä kertaa suomalaisen kuva – tältä näyttää Paavo Nurmi kolikossa
-
13:58
Suomalaisluotsille komeaa kunniaa Ranskassa
-
13:57
Uusi rajalaki voidaan säätää perustuslain estämättä
-
13:49
Venäläisen oppositiopoliitikon valitus 25 vuoden vankeustuomiosta hylättiin
-
13:44
Markku Kanervan asemasta merkittävä päivitys
-
13:37
Cannesin elokuvajuhlien kulisseissa muhii Me too -kohu
-
13:29
Entinen Arsenal-tähti Mesut Özil asettui arkkivihollisen puolelle – "En enää koskaan tee heistä pilkkaa"
-
13:28
Kettu esitteli suursaalistaan Hakaniemen torilla: "Melkein sen itsensä kokoinen" – katso video repolaisen tepastelusta
-
13:17
Perheenäiti poltettiin elävältä: Syytetty syytti todistajaa valehtelusta – MTV seuraa
-
13:15
Tietomurto: Poliisi ei epäile Helsinkiä tällä hetkellä rikoksesta
-
13:02
Yksi jäätelömaku ei millään lyö läpi Suomessa – jäätelövalmistaja: "Yllätys minulle itsellenikin"
-
12:52
Vilttiketju: Leijonat-hyökkääjän sivussaolo kummastuttaa – "Miksi ei ole päässyt kokeilemaan?"
-
Lataa lisää