TS: Itella harkitsee taksien käyttämistä postijakeluun

Itella harkitsee käyttävänsä takseja postinjakelun apuna, kertoo Turun Sanomat. Suunnitelmien mukaan esimerkiksi haja-asutusalueilla postia voisivat jakaa koulukyytejä ajavat taksit.

Osa postista kuljetetaan jo nyt alihankintana.

-Kyseessä voisivat olla paikalliset yrittäjät, jotka olisivat kiinnostuneita mahdollisen postinjaon myötä tulevista lisätienesteistä, sanoo Itellan palvelutuotannon johtaja Anu Punola.

Suomen taksiliitto uskoo, ettei postin jakelusta aiheutuisi taksipulaa. Puheenjohtaja Jari Lemmetyisen mukaan yksityiskohdat esimerkiksi painorajoista tulee kuitenkin selvittää huolella.

-Me emme halua astua kuljetusyrittäjien tontille, hän sanoo.

Posti- ja logistiikka-alan unionin puheenjohtajan Esa Vilkunan mielestä postia ei välttämättä ehditä kuljettaa takseilla sovituissa aikarajoissa.

 

Lue myös:

    Uusimmat