Suomalainen telakkapomo isännöi Trumpin yllätysvierailua Raumalle: "Hyvätapainen seuramies, juttelimme monta tuntia"

Yhdysvaltain presidenttiehdokkaan, silloisen kiinteistösijoittajan Donald Trumpin Suomen-vierailu vuonna 1992 saa vieläkin Rauman ex-telakanjohtajan Sten Segerqvistin naureskelemaan.

MTV uutiset julkaisee uudelleen luetuimpia Yhdysvaltain vaaleja käsitteleviä uutisjuttuja. Tämä artikkeli on julkaistu ensimmäisen kerran 10.10.2016. 

– Hän halusi katsoa yhtä rakentamaamme risteilyalusta. Kaikkihan alkoi siitä, että hän olisi halunnut meidän maksavan hänen matkansa Suomeen. Me tuumasimme, että ellei hänellä ole matkoihin varaa, olkoon sitten, nyt eläkkeellä oleva telakka- ja laiva-alan konkari kertoo.

Rauma-Repolan Rauman-telakalla valmistettiin 1990-luvulla maailmankuuluja risteilyaluksia. Trump tunnettiin jo tuolloin bisneksistään, mutta pelkkää hyvää maine ei ollut. Kasinomaailma oli ollut hänelle epäonninen, eikä mies ollut pankkien suosiossa.

Ja enemmän Trump oli otsikoissa avioeroonsa liittyvistä riidoista ja raha-asioista kuin kovasta bisneksestä. Keväällä vuonna 1992 Trump kävi katkeraa riitaa ex-vaimonsa Ivana Trumpin kanssa.

Samaan aikaan Trump päätti saapua Suomeen katsomaan aluksia. Mukanaan hän toi tanssijana tunnetun kaunottaren Marla Maplesin.

– Me tutkimme miehen tietoja ennen vierailua tietääksemme, minkälainen hevonen meille oli vieraaksi tulossa. Hän oli täysin pankkien armoilla – mutta häntä ei ollut varaa laittaa konkurssiin.

"Tyhmä, mutta ulkonäkö tässä ratkaisee"

Segerqvistin mukaan kävi nopeasti ilmi, ettei Raumalla nähtävillä ollut alus ollut sellainen, jota Trump havitteli. 

– Hän haki alusta, jonne hän olisi voinut majoittaa peliluolassaan tarpeeksi paljon hävinneet asiakkaat. Meidän laivamme oli toisenlaiseen käyttöön tarkoitettu. 

Vaikka kauppaa ei syntynytkään, jäivät Trump ja Maples Raumalle viettämään viikonloppua. Aika kului Rauman telakan edustustiloissa ja kaupungin yöelämässä.

– Trump oli tuolloin ihan hyvätapainen ja normaali ihminen, sellainen seuramies. Istuimme ja juttelimme monta tuntia. 

– Maples sen sijaan ei oikein tiennyt, mitä olisi tehnyt, kun hänelle tarjoiltiin keitetty kananmuna aamiaisella. Hänellä oli sellainen taso, Segerqvist naurahtaa.

– En nyt viitsi ottaa kantaa siihen, oliko siinä suhteessa rakkautta. Trump kuitenkin valitteli myös meille, että nainen oli hänen mielestään tyhmä, mutta että ulkonäkö tässä ratkaisee. Maples oli hänelle yksi nainen, joka oli hyvännäköinen. 

"Mitä kauniimpi nainen, sitä kauemmin joutuu odottamaan”

Vierailun aikana pariskunta tapasi myös muita suomalaisia johtohenkilöitä. Esimerkiksi Rederi AB Sally -varustamon silloinen toimitusjohtaja Juha Wiskari on muistellut tapaamista muun muassa Ilta-Sanomissa.

Lehti kertoi syyskuun alussa, että kummallisista lausunnoistaan tunnettu Trump laukaisi erikoisen vitsin myös Wiskarille.

Kun Wiskari esitteli pariskunnalle laivan sviittejä, Maples pyysi päästä käymään naistenhuoneessa. Trump oli äärimmäisen turhautuneen näköinen.

– Hän sanoi, että tuota eukkoa pissattaa muuten jatkuvasti. Autolla ei pääse kuin kymmenen kilometriä kun taas pitää pysähtyä, Wiskari muistelee lehdessä.

– Sanoin, että nyt hänen kannattaa antaa olla rauhassa, koska matkalla Raumalle ei välttämättä ihan tämän luokan vessaa löydy.

Wiskari muistaa Maplesin hiljaisempana, mutta Trump paljastui hänen mukaansa melkoiseksi juttumieheksi. 

Aamulehden haastatteleman Rauma-Repolan edesmenneen lakiasiainjohtaja Reko Aalto-Setälän puolison Eila Aalto-Setälän mukaan hän otti hoiviinsa Marlan vierailun aikana.

Hän muistelee lehdessä Trumpin olleen äärimmäisen kohtelias, miellyttävä ja huomaavainen.

– Hän kysyi minulta, että olenko ehkä ammatiltani näyttelijä, kun olen niin luonnollinen käytökseltäni, lastenhoitajana uransa tehnyt Aalto-Setälä kertoo Aamulehdessä.

Hän muistaa, kuinka Marlaa jouduttiin odottamaan jonkin aikaa, kun hän oli pukeutumassa illallisia varten. Donald Trump totesi, että ”mitä kauniimpi nainen, sitä kauemmin joutuu aina odottamaan”.

"Katastrofi maailmalle"

Kokenut telakka-alan yrittäjä on seurannut Yhdysvaltain presidentinvaaleja tiiviisti. Hänellä on selkeä näkemys siitä, mitä Trumpin valinnasta seuraisi.

– Se olisi katastrofi koko maailmalle. 

Samaa ihmettelee Aamulehden haastattelema, vierailulla mukana ollut meriteknisen teollisuuden johtaja Pekka Laxell.

MTV Uutiset haastatteli viikko sitten presidentti Tarja Halosta, joka muistelee kohtaamisiaan toisen ehdokkaan Hillary Clintonin kanssa. 

Lue artikkeli täältä: Hillary Clintonin monesti tavannut presidentti Halonen: "Bill Clinton kysyi mieheltäni, miltä tuntuu olla presidentin puoliso"

– Hän on aivan eri ihminen kuin se Trump, johon tutustuimme Raumalla. Hän oli äärimmäisen kohtelias, miellyttävä ja älykäs seuraihminen. Suunnittelimme jopa yhteistä golf-kierrosta Yyterissä, mutta se ei valitettavasti sopinut hänen aikatauluunsa. Trumpin tasoitus oli nolla, eikä Suomessa siihen aikaan tainnut ollut yhtään hänen tasoistaan golfaria, hän sanoo Aamulehdessä. 

Hillary Clintonia MTV:n haastattelema Segerqvist ei ole tavannut, mutta mielikuva hänestä on parempi.

– Hän on ollut sopivissa tehtävissä koko elämänsä ajan, hän on ollut presidentin puoliso, ulkoministeri – hän tietää mistä on kysymys ja on tottunut olemaan maailmalla, Segerqvist sanoo.

Trump arkisto missi

– Sen sijaan Trumpilla on ollut Miss Universumit ja Diili-tv-ohjelma, ei hänellä ole alalle oikein mitään osaamista. Ei ole selvää, mikä hänen omaisuutensa tällä hetkellä on. Isänsähän ne rahat on hankkinut, ja -90-luvulla hänellä oli henkilö, joka hoiti hänen raha-asioitaan, hän naurahtaa.

Clinton ja Trump kohtaavat ensi yönä kolmannessa väittelyssään.

Näin Trump puhuu naisista vuonna 2005 nauhoitetulla videolla 0:53

Presidentti Halonen:"Onhan Trump ihan luku sinänsä" 2:18

"Trump toteutti uhkauksensa"– tv-väittely äityi likaiseksi 1:20

Näin MTV seuraa ainutlaatuisia vaaleja:



– Reaaliaikainen, hetki hetkeltä -vaaliseuranta alkaa MTV.fissä Suomen aikaa tiistaina iltapäivällä, kun äänestys alkaa Yhdysvalloissa itärannikolla.

– Tulosten odottaminen pääsee käyntiin Suomen aikaa kello 01 keskiviikkona, kun äänestys päättyy ensimmäisessä osavaltiossa.

– Jos tarpeeksi moni vaa'ankieliosavaltio kallistuu selkeästi Clintonin tai Trumpin puolelle, jokin tv-kanava voi "julistaa" lopullisen tuloksen jo ennen aamukuutta Suomen aikaa, jolloin äänestys päättyy länsirannikolla mm. Kaliforniassa.  MTV kertoo tämän reaaliajassa.

– Jos tilanne on hyvin tasaväkinen, lopullisen tuloksen selviäminen voi viipyä epämääräisen ajan. Uutistoimituksessa vierailee jo aikaisin aamulla useita asiantuntijoita selventämässä tilannetta ja analysoimassa vaalitulosta. 

– Huomenta Suomessa vaalitulosta seurataan kello 7-9. Vieraina mm. ulkoministeri Timo Soini ja presidentti Tarja Halonen.

– Ylimääräinen tunnin uutislähetys kello 9 MTV3-kanavalla ja MTV.fissä - lähetyksessä vierailee esimerkiksi pääministeri Juha Sipilä.

– Vaaliaiheet ovat esillä myös MTV Uutisten sosiaalisessa mediassa useissa suorissa lähetyksissä. MTV:n uutislähetykset kuullaan myös Radio Novan ja Radio Iskelmän taajuksilla sekä STT jakelemana useilla radiokanavilla.

– Kaikki vaaliaiheiset uutiset löytyvät täältä.


Lue myös:

    Uusimmat