Yleensä alustyyppejä nimetään entisten presidenttien mukaan.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ilmoittanut aikeista rakentaa uusia sotalaivoja, jotka kantavat hänen omaa nimeään.
Trumpin ilmoitus on poikkeuksellinen, sillä tavallisesti alustyyppejä nimetään entisten presidenttien mukaan.
Alkuun Trump-luokan aluksia on määrä valmistaa kaksi kappaletta, mutta presidentin mukaan alusten määrä voi kasvaa tulevaisuudessa merkittävästi.
Trump sanoo, että alukset aseistetaan muun muassa tykein ja ohjuksin. Lisäksi laivoissa on Trumpin mukaan määrä käyttää tällä hetkellä vielä kehitteillä olevia aseita, kuten lasereita ja ultraääniohjuksia.
