Trump: Sopimus Talebanin kanssa "hyvin lähellä"

Yhdysvallat kertoo sopineensa väkivaltaisuuksien vähentämisestä Afganistanin Taleban-sissiliikkeen kanssa. Puolustusministeri Mark Esper kertoi osittaisesta aselevosta torstaina, ja päivää aiemmin Afganistanin presidentti Ashraf Ghani oli kertonut, että neuvotteluissa islamistijärjestön kanssa on saavutettu "merkittävää edistystä".

Presidentti Donald Trump sanoi radiohaastattelussa, että Yhdysvaltojen ja Talebanin rauhansopimus on lähellä toteutumista. Tosin ei tullut ihan selväksi, tarkoittiko Trump sopimusta väkivaltaisuuksien vähentämisestä sissiliikkeen kanssa vai jotakin laajempaa.

– Luulen, että olemme hyvin lähellä. Sopimuksen tekeminen on hyvin mahdollista, ja katsotaan sitten, sanoi Trump.

– Tämä ei tarkoita, että se toteutuu, mutta tiedämme parin viikon sisällä.

Puolustusministeri Esper ei tarkentanut, milloin osittainen aselepo alkaisi, mutta Talebanin edustaja sanoi aiemmin uutistoimisto AFP:lle, että "väkivallan vähentämisen" oli määrä alkaa perjantaina.

Yhdysvaltain joukkoja on ollut Afganistanissa yli 18 vuoden ajan. Maa lähetti joukkoja Afganistaniin syyskuun 11. päivän terrori-iskujen jälkeen vuonna 2001.

Lue myös:

    Uusimmat