Trump: On hyvin mahdollista, että Korea-kokous lykkääntyy

Presidentti Donald Trumpin mukaan on "hyvin suuri mahdollisuus", että Singaporeen 12. kesäkuuta suunniteltu Trumpin ja Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin huipputapaaminen lykkääntyy.

Trump ilmaisi kantansa tavattuaan Etelä-Korean presidentin Moon Jae-inin Valkoisessa talossa. Hänen mukaansa asia etenee, mutta on joitakin ehtoja, joita Yhdysvallat haluaa toteutuvan ennen kokousta.

– Uskon, että ehdot toteutuvat. Jos ne eivät toteudu, tapaamista ei pidetä, Trump sanoi, muttei täsmentänyt, mistä ehdoista on kyse.

Trumpin mukaan on mahdollista, että kokous toteutuisi jonain muuna ajankohtana, mikäli johtajat eivät tapaa 12. kesäkuuta.

Tapaamiseen Etelä-Korean presidentin kanssa osallistunut ulkoministeri Mike Pompeo sanoi olevansa optimistinen kokouksen suhteen.

Pompeon mukaan Yhdysvallat ei ole tehnyt yhtäkään myönnytystä, eikä sellaisia ole tarkoitus tehdä. Hän myös toivoo, että Kim tekee "strategisen liikkeen" ydinaseista luopumiseksi.

Trump vetoaa Pohjois-Koreaa luopumaan ydinaseista

Trump sanoi, että jos Pohjois-Korea luopuu ydinaseistaan, Kim "on turvassa" ja maasta "tulee rikas". Trump on varoittanut Kimiä, että jos sopimusta ei synny, hän kokee saman kohtalon kuin Libyan johtaja Muammar Gaddafi.

Trumpin ja hänen turvallisuuspoliittisen neuvonantajansa John Boltonin näkökannat poikkeavat toisistaan. Bolton vaatii, että Pohjois-Korea luovuttaa kaikki ydinaseensa ja niiden valmistuslaitteet ennakkoehtona maan tukemiselle. Trump puolestaan kannattaa mallia, että Pohjois-Korea luopuu pian sopimuksen solmimisen jälkeen.

Pohjois-Korea katsoo, että ydinaseriisunta koskee koko Korean niemimaata, ja haluaa asioiden tapahtuvan vaiheittaisesti ja että kyseessä on molemminpuolinen aseriisuntaprosessi.

Lue myös:

    Uusimmat