Mainos

Trump: Tapaaminen Pohjois-Korean johtajan kanssa on peruttu – Yhdysvallat "valmiimpi kuin koskaan" vastaamaan uhkaan

3:36

Ensi kuuksi kaavailtu tapaaminen Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin kanssa ei toteudu, ilmoitti Yhdysvaltain presidentti Donald Trump iltapäivällä Suomen aikaa.

Valkoinen talo julkaisi ensin Trumpin Kimille kirjoittaman kirjeen. Lisäksi Trump puhui myöhemmin medialle päätöksestään perua huippukokous.

Päätöksen tapaamisen perumisesta teki Trump. Trumpin mukaan tapaaminen peruuntui Pohjois-Korean johtajan viimeaikaisen vihamielisen käytöksen vuoksi. Presidentin mukaan viimeinen niitti olivat Pohjois-Korean viimeaikaiset kommentit.

Pohjois-Korean edustaja kutsui hiljattain varapresidentti Mike Pencen yhdysvaltalaismedialle antamia lausuntoja typeriksi. Pence kertoi maanantaina Fox Newsin haastattelussa, että Pohjois-Korean tilanteessa saattaa käydä samalla tavalla kuin Libyassa, jos Kim Jong-un ei saa neuvoteltua tilanteeseen sopua.

Pencen haukkumisen lisäksi Pohjois-Korean edustaja totesi, että Yhdysvallat ja Pohjois-Korea voisivat joko tavata huippukokouksen tai ydinaseselkkauksen merkeissä.

Trump haluaa edelleen tavata

Trump kutsui kokouksen perumista ”menetetyksi mahdollisuudeksi ja surulliseksi hetkeksi historiassa.” Trumpin mukaan keskustelut ja kokouksen valmistelut Pohjois-Korean kanssa edistyivät hyvin aivan viime metreille asti.

Yhdysvaltain presidentti vakuutti, että USA on ”valmiimpi” kuin koskaan torjumaan Pohjois-Korean mahdollisesti aiheuttamaa uhkaa. Trumpin mukaan Pohjois-Korean painostamista jatketaan täydellä voimalla.

Donald Trumpin mukaan hän on edelleen hyvin halukas tapaamaan Kimin jonain päivänä. Yhdysvaltain presidentti pyytää Pohjois-Korean johtajaa ottamaan yhteyttä, mikäli tämä muuttaa mielensä.

Trump totesi, että koreoiden kansat ansaitsevat elää sovussa, mutta tämä ei toteudu, ennen kuin ydinaseiden uhka saadaan poistettua.

Trumpin ja Kimin oli määrä tavata Singaporessa kesäkuun 12. päivänä.

1:47

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.