Trump käänsi yllättäen kelkkansa ja tuomitsi väkivallan pakon edessä: "Hänet on ajettu nurkkaan ja jätetty yksin"

Trump alkoi paikkailla mokiaan, ministerit erosivat – asiantuntija kertoo, millaisessa pulassa presidentti on 10:08
Nordic Westin johtaja Kristiina Helenius vieraili MTV Uutiset Livessä – tämän vuoksi Trump vaihtoi kantaansa

Yhdysvalloissa kongressitalon edustalla nähtiin vielä eilen keskiviikkona pieniä presidentti Donald Trumpin kannattajien protesteja. Tilanne pysyi kuitenkin rauhallisena.

Vaikka Trump muutti kantaansa eilisessä puheessaan, jossa hän kertoi tuomitsevansa väkivaltaisuudet, monet toivovat silti hänen erottamistaan. Joe Bidenin virkaanastujaisia vietetään jo 20. tammikuuta, joten asiantuntijoiden arvioiden mukaan aika ei riitä Trumpin erottamiseksi.

Nordic Westin johtaja Kristiina Helenius arvelee, että Trump vaihtoi kantaansa "poliittisen eloonjäämisen" vuoksi.

– Hänet on ajettu nurkkaan ja jätetty yksin. Viraltapano olisi viimeinen piste iin päälle, Helenius kertoi MTV Uutiset Livessä.

Helenius ei pidä Trumpin viraltapanoa kovin todennäköisenä.

– On kuitenkin tärkeää, että sellainen signaali lähetetään voimakkaasta kannasta ja ehdotetaan vahvinta mahdollista toimenpidettä. Saatiinpa se maaliin tai ei, se on niin jyrkkä tuomitseminen kuin on mahdollista Trumpia kohtaan.

Helenius arvelee, että tämä oli Trumpin poliittisen uran loppu. Monet ministerit ovat viime päivinä irtisanoutuneet.

– Tämä on ollut monille hyvä vaihtoehto irrottautua Trumpista, joka voi muuttua heille painolastiksi myöhemmin.

Minkä takia irtisanoutumisen tehtiin vasta nyt, kun Trumpin presidenttikautta on enää pari viikkoa jäljellä? Katso vastaus yllä olevalta videolta.

Lue myös:

    Uusimmat