Trump vakuuttaa keskittyvänsä sujuvan vallanvaihdon turvaamiseen – "Olin pöyristynyt väkivallasta, laittomuuksista ja kaaoksesta"

Trump asteli median eteen:"Ainoa tavoite oli varmistaa vaalien rehellisyys" 0:48
Trump esiintyy videolla ensimmäistä kertaa Washingtonin levottomuuksien jälkeen: "Ainoa tavoite oli varmistaa vaalien rehellisyys"

Yhdysvaltain väistyvä presidentti Donald Trump on Twitterissä julkaistussa videotervehdyksessä vakuuttanut keskittyvänsä sujuvan vallanvaihdon turvaamiseen.

Donald Trump tuomitsi kongressin rakennukseen kohdistuneen mellakoitsijoiden hyökkäyksen ja vakuutti, että lakia rikkoneet saavat maksaa teoistaan.

–  Kaikkien amerikkalaisten lailla olin pöyristynyt väkivallasta, laittomuuksista ja kaaoksesta. Amerikka on lain ja järjestyksen kansakunta. Capitoliin tunkeutuneet mielenosoittajat ovat häpäisseet amerikkalaisen demokratian keskustan, Trump sanoi.

Trump kertoi komentaneensa välittömästi kansalliskaartin ja liittovaltion lainvalvontaviranomaiset turvaamaan rakennuksen mellakoitsijoiden tunkeuduttua sinne.

CNN:n tietojen mukaan Trump olisi kuitenkin ollut haluton turvautumaan kansalliskaartiin, ja määräyksen kerrotaankin tulleen varapresidentti Mike Penceltä.

"Taistelin turvatakseni amerikkalaisen demokratian"

Trumpin mukaan tässä hetkessä tarvitaan sovinnontekoa ja yhteistyön henkeä, jolla Yhdysvallat eheytetään koettelevan vuoden 2020 ja presidenttivaalien jäljiltä.

Demokratian rapauttamisesta syytetty presidentti vakuutteli, että vaalituloksen kyseenalaistamisessa oli kyse vaalien luotettavuuden turvaamisesta.

–  Kampanjani yritti haastaa vaalituloksen kaikkia laillisia väyliä pitkin. Ainoa tavoitteeni oli turvata äänestyksen luotettavuus. Taistelin turvatakseni amerikkalaisen demokratian, Trump sanoi.

Trump vetosi kannattajiinsa, jotta nämä hyväksyisivät vaalituloksen ja vallan vaihtumisen.

– Presidenttinänne palveleminen on ollut elämäni kunnia. Kaikille hienoille kannattajilleni haluan sanoa tietäväni, että olette pettyneitä, mutta haluan teidän tietävän, että ihmeellinen matkamme on vasta alkamassa, Trump sanoi.

Trump ei videolla suoraan tunnusta tappiotaan presidentinvaaleissa demokraattien Joe Bidenia vastaan, mutta vaikuttaa hyväksyneen siirtymän uuteen hallintoon.

Lue myös:

    Uusimmat