Mainos

Trump hyväksyi kiistellyn FBI-muistion julkaisemisen – ylittikö FBI valtansa ja vakoili Trumpin avustajia?

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on hyväksynyt FBI:n kiistellyn Venäjä-muistion julkaisemisen. Muistion uskotaan kertovan, että FBI on ylittänyt valtansa ja vakoillut Trumpin avustajia hatarin ja poliittisin perustein.

Demokraattien mukaan muistion julkaiseminen on yritys kaataa Trumpiin itseensä kohdistuva Venäjä-tutkinta. FBI on vakavasti varoittanut julkaisemisen vaarallisuudesta kansalliselle turvallisuudelle.

FBI:n mukaan muistio sisältää erittäin salaisia tietoja. Toisaalta FBI sanoo, että muistiosta on nykymuodossaan poistettu joitakin olennaisia osia, joiden puute muuttaa muistion pääviestin täysin erilaiseksi kuin mitä alun perin oli tarkoitettu.

Presidentti Trump on syyttänyt huippuvirkamiehiä FBI:n ja oikeusministeriön politisoimisesta ja demokraattipuolueen pussiin pelaamisesta. Väite on sinänsä erikoinen, että hän on itse erottanut entisen FBI:n johtajan James Comeyn ja nimittänyt tilalle nykyisen johtajan Cristopher Wrayn. Sekä Comey että Wray ovat taustaltaan republikaaneja.

Vain viikko sitten FBI:n varajohtaja Andrew McCabe jätti erosi virastaan. Trump on toistuvasti syyttänyt häntäkin puolueelliseksi. Huhujen mukaan myös Wray aikoo erota, jos Trump julkaisee muistion.

Jälleen sanasotaa Twitterissä

Trump on toistuvasti valittanut kohtelustaan Venäjä-tutkinnassa, jossa selvitetään hänen vaalikampanjansa mahdollista vehkeilyä Venäjän kanssa.

– Pääjohto ja FBI:n tutkijat ja oikeusministeriö ovat politisoineet pyhän tutkintaprosessin demokraattien hyväksi ja republikaaneja vastaan – asia, jota olisi ollut mahdotonta kuvitella vain vähän aikaa sitten, Trump kirjoitti Twitterissä tänä aamuna.

Tiedusteluvaliokunnan demokraattijäsen Adam Schiff vastasi Trumpin twiittiin nopeasti.

– Ei, herra presidentti, tämä on vielä pahempaa. Maan korkein vaaleilla valittu johtaja on päättänyt valikoivasti ja harhaanjohtavasti julkaista salaiseksi määrättyä tietoa hyökätäkseen FBI:tä vastaan – asia jota olisi ollut mahdotonta kuvitella vain vähän aikaa sitten, Schiff näpäytti.

 

4:57

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.