Trooppinen myrsky saapumassa Japaniin, olympiatapahtumia siirretty

Trooppisen myrskyn Nepartakin tuulet ja sateet alkoivat tuntua kunnolla Japanissa tiistaina. Saarivaltion yli länteen kulkevan myrskyn odotetaan haittaavan kesäolympialaisten kisatapahtumia.

BBC:n mukaan kisajärjestäjät kuitenkin arvioivat, että Nepartak tuskin aiheuttaa olympialaisille merkittävää häiriötä.

Olympialaisten soudun ja jousiammunnan kisatapahtumia on siirretty tiistailta myöhemmäksi. Lainelautailun eli surffauksen tapahtumia puolestaan aikaistettiin keskiviikolta tiistaille.

Taifuunin voimakkuutta heikompi trooppinen myrsky on tuomassa Japaniin kaatosateita, kovia tuulia ja rannikoille kovaa aallokkoa.

Myrsky suuntautui alun perin Tokioon, mutta sen reitti on siirtynyt pohjoisemmaksi. Myrskyn keskuksen odotetaan rantautuvan Miyagin alueelle keskiviikkona.

Miyagi ja sen lähistön Ibaraki isännöivät useita olympiatapahtumia, joihin lukeutuu yleisölle sallittuja mittelöitä.

– Pelit Miyagissa ja Ibarakissa pidetään aikataulun mukaisesti. Odotamme myös katsojien tulemaan paikalle, kertoi Tokion kisojen tiedottaja Masa Takaya.

Tiedottajan mukaan ihmisten "ei pitäisi olla liian huolissaan", mutta heidän on huomioitava varotoimet.

Evakuointiinkin varauduttu

Lähestyvä myrsky toi tiistaina tuulta ja sateita osiin Japanin itärannikkoa. Tämä teki Tokiossa naisten triathlonin olosuhteista haastavat. Useita triathlonkisan urheilijoita liukasteli pyöräilyosuuden aikana.

Olosuhteet olivat paremmat surffauskilpailussa Tokiosta itään Chibassa.

Japanin hallituksen tiedottaja Katsunobu Kato kertoi toimittajille, että myrsky eteni hyvin hitaasti ja tuotti voimakasta tuulta ja kovaa merenkäyntiä suuressa osassa koillisrannikkoa. Hän varoitti, että Tokion ympäristöön on tulossa rankkasadetta keskiviikkona, ja kehotti väestöä kiinnittämään huomiota uusimpiin tietoihin säästä ja evakuointijärjestyksistä.

Joitakin myrskyalueen junavuoroja on peruutettu.

Japanin taifuunikausi kestää noin toukokuusta lokakuuhun ja saavuttaa huippunsa elokuussa ja syyskuussa.

Vuonna 2019 noin sata ihmistä kuoli, kun taifuuni Hagibis iski Japanin isännöidessä rugbyn maailmanmestaruuskilpailuja.

Lue myös:

    Uusimmat