Japani sekaisin voimakkaan taifuunin lähestyessä – odotettavissa tuhotulvia, jättievakuointeja, lentokaaos ja ehkä Skotlannin rugbyliiton oikeustoimia

Suomalainen Mia kaaoksen keskellä Tokiossa – ruokaa hamstrataan, hotellit täynnä, eikä taskulamppujakaan löydy 4:23
MTV Uutiset Live haastatteli eilen Tokiossa lomailevaa suomalaisturista.

Voimakas taifuuni Hagibis lähestyy Japanin rannikkoa. Vaikka taifuunin keskus on vielä muutaman sadan kilometrin päässä rannikosta, kovat tuulet ja kaatosade ovat aiheuttaneet jo sähkökatkoksia ja lieviä loukkaantumisia.

Taifuunin odotetaan rantautuvan Japanin pääsaaren Honshun itärannikolle lauantaina alkuillasta. Hagibis on ensimmäinen Honshulle iskevä erittäin voimakkaaksi luokiteltu taifuuni vuonna 1991 aloitetun luokittelun aikana.

Yli puolelle miljoonalle evakuointikäsky

Voimakkuutensa lisäksi taifuuni on myös poikkeuksellisen suuri, ja sen odotetaan tuovan mukanaan erittäin voimakkaita tuulia suureen osaan Honshua.

Laajoille alueille on annettu varoituksia niin voimakkaista tuulista, voimakkaasta aallokosta, maanvyörymistä kuin tulvistakin. Etenkin tulvien pelätään aiheuttavan suuria tuhoja.

Noin 600 000 ihmiselle on annettu jo evakuointikäsky yleisradioyhtiö NHK:n mukaan.

Chiban alueella Tokion itäpuolella myrskytuulet vaurioittivat jo useampia taloja ja tuhosivat yhden kodin. Viisi ihmistä joutui sairaalaan lievien vammojen takia. Yli 10 000 taloutta oli Chibassa ilman sähköä lauantaiaamuna.

Tokioon odotetaan puolta metriä sadetta vuorokaudessa

Japaniin iskee vuosittain keskimäärin 20 taifuunia, mutta ne aiheuttavat harvoin merkittäviä häiriöitä pääkaupunki Tokiossa. Nyt kuitenkin myös Tokion seutu on joutumassa taifuunin reitille.

Tokioon on ennustettu 24 tunnin sademääräksi noin puolta metriä. Vielä enemmän sadetta on saamassa Tokain alue Tokion länsipuolella. Puuskittaisten myrskytuulten ennakoidaan puhaltavan jopa 60 metriä sekunnissa.

Lähes 2000 lentoa peruttu

Tiedossa on myös liikennekaaos. Lähes 2000 lentoa on peruttu, joista 260 on kansainvälisiä lentoja. Myös monet luotijunayhteydet Tokiosta on peruttu, ja monet ruokakaupat ovat suljettuina.

Perjantaina monen kaupan hyllyt tyhjenivät, kun japanilaiset kävivät ostamassa tarvikkeita taifuunin lähestyessä.

Autonvalmistajista esimerkiksi Toyota ja Honda ovat sulkeneet tehtaansa lauantaiksi.

Formulat ja rugbyn mm-kisat vaarassa

Hagibis on sekoittanut myös urheilutapahtumien aikatauluja. Formula 1:n Japanin gp:n aika-ajot on jo siirretty sunnuntaille ja kaksi Japanissa pidettävien rugbyn MM-kisojen ottelua on peruttu.

Vaarassa on myös sunnuntainen rugbyn MM-ottelu Japanin ja Skotlannin välillä. Ottelun peruminen veisi Skotlannin jatkomahdollisuudet, ja Skotlannin rugbyliitto on uhannut oikeustoimilla, jos ottelu perutaan.

Tokion Disneyland puolestaan on lauantaina ensimmäistä kertaa historiassaan koko päivän suljettuna taifuunin takia.

Taifuuni Faxai iski Chiban alueelle syyskuussa. Tuolloin kaksi ihmistä kuoli ja yli 36 000 kotia kärsi tuhoja.

Lue myös:

    Uusimmat