Translaki eteni eduskunnalle kuukausien viivästyksen jälkeen – sterilisaatiovaatimusta vaaditaan pois laista

Hallituksen esitys uudeksi translaiksi on kuukausien viivästyksen torstaina annettu eduskunnan käsittelyyn.

Alun perin lakia oli tarkoitus käsitellä jo vuoden alussa, mutta hallitusohjelmaan kirjatun uudistuksen valmistelun on kerrottu jääneen koronan jalkoihin.

Vihreiden puheenjohtaja, ympäristöministeri Maria Ohisalo kiitteli esitystä nimesi uudistuksen yhdeksi tärkeimmistä hallituksen toimista ihmisoikeuksien edistämiseksi.

– Sitä on vaadittu niin kansalaisaloittein kuin mielenilmauksinkin yli hallituskausien. Olin jo hetken huolissani, että toteutuuko hallitusohjelmaan ajamamme laki sittenkään, mutta työ tuotti vihdoin tulosta, Ohisalo iloitsi blogikirjoituksessaan ja kiitti kaikkia uudistuksen puolesta taistelleita.

Esitys sai kevään lausuntokierroksella kuitenkin runsaasti kritiikkiä siitä, että sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen sallitaan myös jatkossa vain 18 vuotta täyttäneille. Ikärajasta on sovittu hallitusohjelmassa.

Sukupuolen oikeudellisella vahvistamisella tarkoitetaan henkilötunnuksessa olevan sukupuolimerkinnän muuttamista toiseksi.

Vaatimus täysi-ikäisyydestä on myös nykylaissa, ja Suomi on saanut siitä noottia muun muassa YK:n ihmisoikeuskomitealta.

"Oikeus olla" -aloite menee lakiesitystä pitemmälle

Esitystä on valmisteltu viime vuoden keväällä asetetussa työryhmässä ja sitä on vauhditettu myös kansalaisaloitteella.

"Oikeus olla" -nimellä kulkenut aloite ylitti 50 000 allekirjoituksen rajan viime vuoden keväällä.

Aloitteessa vaaditaan, että sukupuolen oikeudellinen vahvistaminen ilmoitusasiana tulisi mahdolliseksi jo 15 vuotta täyttäneille. Sitä nuoremmille aloite vaatii tätä oikeutta huoltajien suostumuksella.

Tämänhetkinen, vuodelta 2002 peräisin oleva translaki sisältää vaatimuksen siitä, että vahvistaakseen sukupuolensa toiseksi kuin mihin henkilö on syntymässä määritelty hänen on esitettävä lääketieteellinen selvitys siitä, että hänet on steriloitu tai että hän on muusta syystä lisääntymiskyvytön.

Uudessa laissa esitetään tästä sterilisaatiovaatimuksesta luopumista, koska se on katsottu itsemääräämisoikeuden loukkaukseksi.

Uuden translain on tarkoitus tulla voimaan ensi vuoden alusta.

Uudistus tuo mukanaan muutoksia kaikkiaan kahteentoista muuhun lakiin. Esimerkiksi äitiysavustuslakia muutetaan, jolloin raskaana olevalla henkilöllä on oikeus etuuteen oikeudellisesta sukupuolesta riippumatta. Nykyisin avustukseen on oikeus vain naisella.

Uutista täydennetty kello 15.00.

Lue myös:

    Uusimmat