Pääministeri Marin mukana Pride-kulkueessa – pitää nykyistä translakia yhtenä Suomen keskeisimmistä ihmisoikeusongelmista

Pride-viikko huipentuu kulkueeseen – osallistujat kertovat, miksi tapahtuma on edelleen tärkeä 17:52
Pride-viikko huipentui kulkueeseen – osallistujat kertovat, miksi tapahtuma on edelleen tärkeä

Pääministeri Sanna Marin (sd.) kertoi lauantaina pitävänsä nykyistä translakia yhtenä Suomen keskeisimmistä ihmisoikeusongelmista.

Marin sanoi, että hallitus antaisi eduskunnalle esityksen lain uudistuksesta syyskaudella. Pääministeri kommentoi asiaa osallistuessaan lauantaiseen Pride-kulkueeseen Helsingissä.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan lakiesitys on tarkoitus antaa elokuussa. Lakiesityksen lausuntokierros alkoi helmikuussa ja loppui huhtikuun alussa.

Translakia suunnitellaan muutettavaksi siten, että vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ei enää olisi ehtona sukupuolen oikeudelliselle vahvistamiselle.

Lisäksi esimerkiksi lääketieteelliset hoidot pyritään eriyttämään juridisen sukupuolen korjauksesta. Sukupuolen voisi hakemuksesta korjata täysi-ikäinen henkilö, joka esittää perustellun selvityksen siitä, että kokee pysyvästi kuuluvansa vahvistettavaan sukupuoleen.

Suomi putosi vertailussa

Suomi on saanut nykyisestä translaistaan moitteita muun muassa YK:n ihmisoikeuskomitealta ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuimelta. Keskeinen arvostelun kohde on ollut, että laissa on nykyisellään vaatimus lisääntymiskyvyttömyydestä ehtona sukupuolen oikeudelliselle vahvistamiselle.

Lain uudistaminen on ollut kirjattuna myös hallitusohjelmaan.

Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöjä edustavan eurooppalaisen kattojärjestön ILGA-Europen tekemän vertailun mukaan Suomi on toteuttanut seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeuksia 12. parhaiten Euroopassa. Suomen sijoitus laski tänä vuonna useilla pykälillä. Vielä viime vuonna Suomi toteutti näiden vähemmistöjen oikeuksia kuudenneksi parhaiten.

Suomen sijoitusta vertailussa laskee ihmisoikeusjärjestö Setan arvion mukaan kesken oleva translain uudistus sekä intersukupuolisten riittämätön suojelu.

Lue myös:

    Uusimmat