Trafin ilmailujohtaja: Porissa lentokonetta häirinneen kauko-ohjattavan lennokin lennättäjä oli vaarallisen piittaamaton

Porissa koululennolla ollutta lentokonetta häirinneen kauko-ohjattavan lennokin lennättäjä osoitti vakavaa ja vaarallista piittaamattomuutta, toteaa Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ilmailujohtaja Pekka Henttu.

Lennokki oli noussut noin 300 metrin korkeuteen perjantaina, vaikka määräysten mukaan niitä saa lennättää alle 150 metrissä maan tai meren pinnasta. Tiedossa ei ole, oliko kyseessä kuvauskopteri.

– Sehän menee jo liikenteen vaarantamisen eli rikoslain puolelle, kun noustaan noin korkealle ja läheisyydessä on lentokone. Se on varsin vakavaa, ja osoittaa suurta välinpitämättömyyttä. Sanoisin, että kun näistä turva-asioista on viestitty aika lailla, on lähes mahdotonta olla tietämättä niistä, Pekka Henttu sanoo.

Hentun mukaan miehittämättömistä lennokeista eli droneista aiheutuneet ongelmat ovat lisääntyneet samaan tahtiin niiden määrän kanssa.

– Asiantuntijamme ovat olleet paljon yhteydessä poliisiin drone-ongelmien vuoksi. Poliisissa nähdään myös nämä droneihin liittyvät vaarat ja ongelmat.

Rikosylikomisario Heli Närväsen mukaan kauko-ohjattava lennokki ei aiheuttanut varsinaista vaaratilannetta Porissa, mutta tapausta tutkitaan ilmailurikkomuksena.

Yksityisyysasiat voivat saada hermostumaan

Hentun mukaan turvallisuusongelmien lisäksi yksityisyyden loukkaukset ovat lisääntyneet.

– Lennättäjän pitäisi sijoittaa itsensä myös kuvatun asemaan. Miltä hänestä itsestään tuntuisi, jos häntä käytäisiin kuvaamassa?

Poliisi kertoi viime kuussa tapauksesta, jossa 60-vuotias mies ampui mainosvideon kuvauksissa käytettyä kuvauskopteria. Kopterin ohjaaja oli menettänyt näköyhteyden kopteriin hetkeksi, kun hän kuuli kaksi laukausta. Mies oli hermostunut kesätonttinsa yllä pörräävään kopteriin, tarttunut haulikkoon ja ampunut sen alas.

Hentun mukaan vastaavanlaisia tapauksia on maailmalla useitakin.

– On tartuttu haulikkoon tai pienempiin aseisiin. Jos joutuu dronen uhriksi, kannattaa katsoa, missä päin lennättäjä mahtaa olla. Lennättäjällä täytyy olla aina näköyhteys droneen, tai hän syyllistyy rikkomukseen.

Henttu korostaa, että sekä ammatti- että harrastelennättäjillä on korvausvastuu mahdollisesti aiheuttamistaan vahingoista.

Presidentti Koiviston hautajaisissa ei rikkeitä

Hentun mukaan poliisilla on entistä enemmän drone-lennokkeihin liittyviä valvontatehtäviä. Esimerkiksi presidentti Mauno Koiviston hautajaisten yhteydessä Helsingin poliisi otti haltuunsa kaksi lennokkia, joita epäiltiin lennätetyn Trafin määräysten vastaisesti. Helsingin poliisista kerrotaan, että lennokit palautettiin omistajilleen, sillä he eivät olleet lennättäneet niitä lentokieltoalueella.

Poliisin esitutkinnassa on parhaillaan drone-lennokkien aiheuttamat vaaratilanteet Vantaalla ja Pirkkalassa. Esimerkiksi Pirkkalassa lääkärihelikopteri kohtasi lennokin yli 400 metrin korkeudessa tukikohtaan palatessaan. Lennokki oli lähimmillään noin 50 metrin päässä kopterista.

Trafi on myös tehnyt poliisille tutkintapyynnön viime joulukuun tapauksesta, jossa yhdysvaltalainen Youtube-tähti Casey Nestat roikkui joulupukin asussa lennokin kyydissä. Henttu ei tiedä kyseisen tapauksen etenemisestä.

Animaatio: Matkustajakone vähällä asua lennokkiin – osuma viidestä metristä kiinni 0:37
 

Lue myös:

    Uusimmat