Mainos

Toyotan ajotietokone paljasti törkeän petoksen Loimaalla – hirvellä ei ollut näihin vaurioihin osaa eikä arpaa

Käräjäoikeus ei pitänyt miehen kertomusta hirvikolarista uskottavana. Myöskään vakuutusyhtiön havainnot eivät tukeneet miehen kertomusta.

31-vuotias mies on saanut Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa viiden kuukauden ehdollisen vankeustuomion törkeästä petoksesta. Tämän lisäksi hänen maksettavakseen koituu vakuutusyhtiölle aiheutettu vahinko, auton tutkimuskustannukset sekä oikeudenkäyntikulut.

Mies oli omien sanojensa mukaan törmännyt Toyota Avensiksellaan hirveen Loimaalla 17. toukokuuta 2016. Kolarin seurauksena hän oli mennyt paniikkiin, ajanut ulos tieltä ja törmännyt puuhun. Kyydissään hänellä oli kaksi matkustajaa. Auto meni lunastukseen ja hän sai siitä vakuutusyhtiöltään 18 885 euroa.

Vahinkoilmoituksen epäselvyydet kuitenkin herättivät vakuutusyhtiön epäilykset. Auto tarkastutettiin Autovahinkokeskuksessa työskentelevällä sähköinsinöörillä, joka tutki auton vauriot perusteellisesti. Insinööri havaitsi ajotietokoneen datasta, että ne eivät täsmänneet miehen kertomukseen. Esimerkiksi etutörmäyksiä oli datan perusteella tapahtunut kolme ja sivutörmäyksiä yksi. Ajotietokoneen mukaan vauhtia oli ollut törmäysten sattuessa 12–22 kilometriä tunnissa.

– Turvatallennetiedot viittaavat toisenlaiseen tapahtumien kulkuun kuin 80 kilometrin tuntinopeudessa tapahtuneeseen yllättäen eteen tulleen hirven tai peuran väistämiseen ja siinä yhteydessä tapahtuneeseen tieltä suistumiseen, Varsinais-Suomen käräjäoikeus kertoo tuomiossaan.

– Valokuvien perusteella tapahtumapaikan lähistöllä ei ollut tien vieressä muita puita joihin olisi voinut sattumalta törmätä eli todennäköisyys osua juuri puuhun tieltä ajaessa siinä kohdassa on ollut hyvin vähäinen. Sen sijaan paikka on hyvä, mikäli tarkoituksena on menetellä syyttäjän väittämällä tavalla ajamalla useita kertoja päin puuta hiljaisella nopeudella, siinä kohdassa eivät muut tiellä kulkijat pääse tulemaan yllättäen paikalle.

Tuulilasi meni miehen mukaan rikki, kun matkustajan pää osui siihen törmäyksessä. Tarkemmissa tutkimuksissa kuitenkin selvisi, että lasirikko oli aiheutettu lyömällä sitä terävällä esineellä, kuten kirveellä.

Matkustajina olleiden miesten kuvaukset tapahtumasta olivat suppeita, mutta täsmäsivät kuljettajan kertomukseen. Oikeudessa todistajina kuullut miehet vetosivat muistamattomuuteensa.

Mies on ilmoittanut olevansa tyytymätön tuomioon.

Aiheesta uutisoi ensimmäisenä Turun Sanomat.

Lähde: Varsinais-Suomen käräjäoikeus

***

0:34

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.