Mainos

Toyotalle jättipottia jahtaava Jari-Matti Latvala: Taistelu on käynnissä

8:33

Jari-Matti Latvala pääsi huikeaan vauhtiin lauantain erikoiskokeilla ja nousi taistelemaan Saksan MM-rallin kakkossijasta.

Videolla Saksan MM-rallin asetelmat lauantain jälkeen.

Toyota-kuljettaja Latvala päätti päivän kolmantena, mutta hän kiristi illan viimeisellä erikoiskokeella vain 0,8 sekunnin päähän Hyundai-kuljettaja Dani Sordosta. Latvala jahtaa Toyotalle jättipottia asvalttirallissa, sillä suomalaisen tallikaveri Ott Tänak johtaa kilpailua.

- Meillä on uskomaton taistelu Danin kanssa. En pystynyt vastaamaan hänelle Baumholderin sotilasalueella, mutta Freisenin ja Römerstrassen erikoiskokeilla auto toimi loistavasti, Latvala summasi lauantain urakkaansa.

- Huomenna aion tehdä aivan kaikkeni, mutta varmasti myös Dani puskee täysillä. Huomenna kahdesti ajettava Graftschaftin pitkä pätkä on vaikea, koska siitä kahdeksan kilometriä on täysin uutta. Pidetään pää kylmänä ja katsotaan, mitä tapahtuu. Taistelu on käynnissä, Latvala julisti.

Latvala hakee toista peräkkäistä palkintokorokepaikkaa. Edellisessä osakilpailussa Suomessa Toyota-kuljettaja sijoittui kolmanneksi taivuttuaan niukasti toiseksi sijoittuneelle Mads Östbergille.

- Olin erittäin lähellä Suomessa, mutta hävisin taistelun parilla sekunnilla. Tällä kertaa haluan kääntää kamppailun hyväkseni. 

Mainos

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.