Monelle hiustenhoito on hyvin luonnollinen rutiini, mutta useat sortuvat tietämättään hiusten hyvinvoinnin kannalta kohtalokkaisiin virheisiin arjessaan. Ethän sinä kuulu heihin?
Tänä päivänä on tarjolla valtavasti erilaisia hiustenhoitotuotteita ja kullakin on omat tapansa hiusten hyvinvoinnin takaamiseen. AVA kokosi yhteen kymmenen pahinta virhettä, joihin hiustenhoidossa voi sortua tietämättään.
1. Liikaa hoitotuotteita
Monet käyttävät kerralla aivan liikaa hiustenhoitotuotteita shampoosta hoitoaineeseen ja muotoilutuotteisiin. Jos tuotteita käyttää suositeltua enemmän, voi jäämät olla hyvinkin vaikea saada huuhdeltua pois ja lopputuloksena voi olla helposti rasvoittuvat tai luonnottomat hiukset.
2. Epäsäännölliset kampaajakäynnit
Moni haaveilee hiustensa kasvattamisesta, mutta ei tule ajatelleeksi sitä, kuinka paljon hauraat latvat todellisuudessa murentavat hiusta. Leikkaamalla latvoja parin kuukauden välein hiusten kasvattaminen on nopeampaa, sillä hiukset pysyvät paljon paremmassa kunnossa, eivätkä latvat haaroitu.

3. Liian kuumat käsittelyt
Tänä päivänä suoristusraudat ja erilaiset kihartimet ovat hurjan suosittuja ja sen vuoksi moni vaurioittaa hiuksensa jatkuvalla kuumentamisella tietämättään. Hiusta kuumentavat laitteet voivat pahimmillaan vaurioittaa ja kuivattaa hiusta merkittävästi ja siksi hiuksille olisikin hyvä antaa aina välille tauko kuumentamisesta, jotta ne eivät rasitu liikaa.
4. Lämpösuojan unohtaminen
Harva tietää, että myös hiusten föönaaminen rasittaa hiusta ja tästä syystä lämpösuojan käyttäminen hiuksissa on hyvin tärkeää, vaikka suoristusrauta tai hiusta kuumentavat kihartimet eivät olisikaan arkipäiväisessä käytössä. Tiesitkö, että hiuksille tekee erityisen hyvää saada joskus myös taukoa föönin kuumuudesta?
