Kansainvälinen autoliitto FIA on kaavaillut, että seuraavan sukupolven WRC-ralliautot maksavat huomattavasti nykyisiä vähemmän. Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen ei usko näihin suunnitelmiin.
Rallin MM-sarjassa on tarkoitus siirtyä hybridiaikakaudelle vuonna 2022. Paperille on jo muotoiltu tulevia teknisiä sääntöjä, joiden tarkoituksena on leikata autoihin kohdistuvia kustannuksia. Nykyisten WRC-autojen hinta starttaa noin 800 000 eurosta.
FIA:n rallipomo Yves Matton kertoi hiljattain, että uusien Rally1-luokituksen rallitykkien hintalapun pitäisi olla huomattavasti huokeampi.
– Tekemiemme laskelmien ja valmistajilta saamiemme tietojen perusteella vaikuttaa siltä, että pysymme samalla tasolla tavoitehinnan kanssa. Näiden autojen tavoitehinta on 500 000 euroa, Matton kertoi huhtikuussa.
FIA:n tavoite on kunnianhimoinen, mutta Toyotan tallipäällikkö Tommi Mäkinen ei usko sen toteutumiseen.
– Vaikka useisiin auton osa-alueisiin tulee kevennyksiä, hinnallisesti kokonaisuus on kalliimpi hybridiyksikön ja akun myötä. Kokonaispaketin hinta tulee lonkalta heitettynä kasvamaan, Mäkinen arvioi.
Sysäys kohti hybriditeknologiaan lähti autonvalmistajien puolelta. FIA:n tavoitteena on puolestaan tehdä sarjasta houkuttelevampi autonvalmistajille. Mutta houkuttelevatko tulevat säännöt muita valmistajia rallin MM-sarjaan? Siihen Mäkinenkään ei osaa antaa vastausta.
– FIA on nyt kaikkein suurimman haasteen edessä, kun joka suunnasta tulee painetta, että pitää tehdä näin ja näin. Mutta auto ei ainakaan tule yhtään halvemmaksi, Mäkinen painottaa.
