Tommi Mäkinen harmitteli pieniä töppäyksiä – "Täytyy miettiä tätä poikien kanssa"

Tommi Mäkisen johtama Toyota Gazoo Racing saavutti Hyundaita viikonloppuna ajetussa Chilen MM-rallissa, mutta puuppolalaistiimille oli tarjolla isompikin pistepotti valmistajien MM-sarjaan.

Virolaiskuljettaja Ott Tänak toi Toyotalle voiton huikealla esityksellään. Jari-Matti Latvala ajoi kärkisijoista vielä lauantaina, mutta joutui keskeyttämään rikottuaan autonsa kiveen. Toyota-kuljettajista Kris Meeke puolestaan kaatoi autonsa kertaalleen.

Toyota jatkaa MM-sarjassa kakkosena 29 pisteen päässä Hyundaista, jonka ykköstykki Thierry Neuville ajoi rajusti ulos lauantaina.

- Ilman noita poikien pieniä töppäilyjä kokonaisuus olisi ollut vieläkin vahvempi, tallipomo Mäkinen harmitteli.

- Ott piti huolen meidän viikonlopusta. Tilanne oli hänellä hyvin hanskassa. Hän ei tehnyt pienintäkään virhettä missään kohdin ja piti homman koko ajan kontrollissa, Mäkinen antoi suitsutusta kuljettajien MM-sarjassa toiseksi nousseelle Tänakille.

Maailmanmestaruutta puolustavan Toyotan tallipomo aikoo käydä keskusteluja kuljettajiensa kanssa, jotta tiimi keräisi jatkossa enemmän pisteitä.

- Meidän pitäisi saada vähintään kaksi autoa hyvillä pisteillä maaliin. Se ei välttämättä riitä, jos hyviä pisteitä tulee vain yhdellä autolla. Täytyy miettiä tätä muiden poikien kanssa, että olisiko ajolinjoissa tarkasteltavaa vai mitä pitäisi tehdä, Mäkinen sanoi.

- Mutta hyvin kaikki pojat ovat ajaneet. Tämä oli vaikea kisa, sillä täällä ajettiin ensimmäistä kertaa. Meidän kuskit eivät olleet ainoita, Neuvillekin ajoi rajusti ulos, Mäkinen huomautti.

Latvalan alkukausi on ollut erittäin alavireinen. Tuurilainen on MM-pisteissä vasta yhdeksäntenä peräti 90 pisteen päässä MM-sarjaa johtavasta Sebastien Ogierista. Tallipäällikkö Mäkinen antoi kuitenkin tukensa suomalaiskuljettajalle.

- Hän teki täällä pienen virheen, joka olisi voinut tulla kenelle tahansa sumussa. Ei tässä muuta kuin jatketaan samaan malliin, niin varmasti tuloksiakin tulee. Me kaikki tiedämme, että Jari-Matti on hyvä ja luotettava kuljettaja ja häneltä löytyy nopeutta. Portugalin ralli sopii varmasti hänelle, Mäkinen suuntasi katseensa kohti seuraavaa osakilpailua.

Lue myös:

    Uusimmat