Tomaattiin kannattaakin lisätä sokeria – 4 yllättävää faktaa punaisesta herkusta
Tomaatti on herkullinen ja ravitseva osa ateriakokonaisuutta. Kokosimme neljä käytännöllistä tomaattikikkaa kotikokeille.
1. Tomaateista paremman makuisia: Lisää keitinveteen sokeria
Tämä kikka päätee oikeastaan kaikkiin vihanneksiin ja hedelmiin. Sokeri taittaa makujen kitkeryyttä keitinveteen lisättynä. Kokeile lisätä esimerkiksi tomaattikastikkeen sekaan pieni määrä sokeria tai makeaa siirappia. Älä unohda suolaa joukosta. Maku on paljon aromaattisempi ja vivahteikkaampi, kuin pelkällä suolalla maustettuna.
2. Näin tomaatteja kuuluu säilyttää
Suurin osa suomalaisista säilyttää tomaatteja jääkaapissa. Tämä on väärä tapa säilyttää tomaatteja, ne nimittäin kuuluisi säilyttää huoneenlämmössä. Huoneenlämmössä säilytettyjen tomaattien maut nousevat parhaiten esille. Tomaatteja ei myöskään saisi säilyttää sitrushedelmien tai banaanien lähettyvillä.
3. Tomaatti kannattaa kypsentää
Tomaattien terveyshyödyt tulevat parhaiten esille kypsennetyssä muodossa. Tomaatin lykopeeni imeytyy parhaiten kypsennetyistä tomaattituotteista kuten ketsupista sekä tomaattikastikkeesta. Terveellisen rasvan lisääminen ateriaan tehostaa lykopeenin imeytymistä ohutsuolessa. Lykopeenin on suomalaistutkimuksissa todettu pienentävän muun muassa syöpäriskiä.
4. Leikkaa tomaatit näin
Kirsikkatomaattien leikkaaminen on toden totta raivostuttavaa puuhaa. Vaikka veitsi olisi kuinka terävä, ruiskahtaa tomaatin välistä nestettä pitkin leikkuulautaa ja pöytätasoa.
On olemassa eräs oiva kikka kirsikkatomaattien leikkaamiseksi. Tämän kikan avulla tomaatin mehua ei löydy seiniltä ja kaapinovista kokkaushetken jälkeen.
Tee näin:
Huuhtele tomaatit normaalisti. Ota esiin kaksi laakeaa lautasta. Järjestele tomaatit lautasen nurjalle puolelle. Peitä ne toisella lautasella. Leikkaa suurella vihannesveitsellä tomaatit niiden ollessa lautasten välissä. Näin tomaateista tihkuva neste ei pääse lentämään seinille, vaan jää lautasten väliin.
Katso video:
(MTV LIFESTYLE)
Uusimmat
-
09:57
Kuluttajansuojalaki uudistuu lokakuun alusta – mitä se tarkoittaa nettishoppailijalle?
-
09:54
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 340 sotilasta ja 34 tykkiä – MTV seuraa sotaa
-
09:45
Kriminologi: Vain Meksikossa Ruotsia enemmän pommi-iskuja
-
09:45
Jari-Matti Latvalalla realistinen näkemys Kalle Rovanperän tilanteesta: "Hän saattaa hävitä"
-
09:41
Sota-asiantuntija: Tästä syystä Ukrainan vastahyökkäys ei pystynyt läpimurtoon kriittisellä hetkellä
-
09:40
Työryhmä: Yksityisen turvallisuusalan koulutuksen pitäisi olla nykyistä pidempi – erityishuomio voimakeinoihin
-
09:36
Putin pyytää Prigozhinin ex-avustajaa johtotehtävään
-
09:35
Jukka Haapalainen TTK-tuomariston arvioinnista: "Pyrkimyksenämme ei ole ketään..."
-
09:05
Suomessa on tuhansia taloyhtiöitä, joiden osakkaat voivat pahimmillaan menettää kaiken – nämä ovat varoitusmerkit
-
09:01
Mitä ihmettä? Korkea-arvoiselta ruotsalaisjäseneltä julkea temppu – äänesti omaa liittoaan vastaan Venäjä-päätöksessä
-
08:37
Kalle Rovanperällä selkeä suunnitelma kiihkeässä mestaruustaistossa – "Kaikki voi kääntyä päälaelleen"
-
08:18
Britney Spears tanssi somessa veitsiä heilutellen, poliisi hälytettiin paikalle – laulaja selittää: "Yritän imitoida Shakiraa"
-
08:14
Olli Juolevi heivattiin NHL-joukkueesta
-
08:11
Kohuttu SM-liigajoukkue kammottavassa syöksykierteessä – "Ei ole halua tai valmiutta"
-
08:00
Kirja-arvio: Sodan maastot ja olosuhteet
-
07:38
Kiekkopomo paljastaa, miten Antti Pennasen valinta eteni – nämä ominaisuudet ratkaisivat
-
07:29
Vaasalainen eläinklinikka jakoi kuvan pienen potilaan saapumisesta: "Kuinka monta poliisia tarvitaan tuomaan pöllö klinikalle?"
-
07:15
SM-liigan alkukauden suurin yllättäjä kehitti "murskaavan" jekun – Olli Jokisessa on tapahtunut muutos: "Se ensimmäinen kausi oli vähän suonenveto"
-
07:00
Mikkelissä tehdään teatterin historiaa: Chaplinin klassikkoelokuva Diktaattori ensi kertaa Suomessa näyttämölle
-
06:44
Esapekka Lapilta pistävä havainto Chilen MM-rallin vaatimuksista: "Enemmän olen huolissani siitä, kestääkö tuo laite"
-
Lataa lisää