Onko edessäsi tänä vuonna häämatka, vai oletko vain muuten vain lähdössä romanttiselle matkalle rakkaasi kanssa? Seksiohjeet lomalle sopivat kaikille läheisyydennälkäisille matkaajille.
Kesälomien suunnittelussa monilla on mielessä rentoutuminen ja hyvän olon tunteen hakeminen läheisistä ihmisistä. Mikä olisikaan parempi tapa purkaa arjen aikana kasaantuneita paineita, kuin lomaseksi?
Valitse oikea kohde
Usein pariskunnat saattavat haksahtaa unelmakohteen varaamiseen ja täyttävät matkaohjelman erilaisilla aktiviteeteilla. Unelmien romanttinen loma sisältää kuitenkin ennen kaikkea rentoutumista ja yhdessäoloa, joten kohdekin kannattaa valita rentoutumismahdollisuuksien mukaan.
Pakkaa rakkaus rinnassa
Valmistaudu lomaan pakkaamalla mukaan seksikkäitä, romanttisia ja viihtyisiä asusteita.
Keskustele seksistä jo matkalla
Miksi jäisit odottamaan loman alkua? Voit puhua tuhmia jo matkan aikana ja jakaa unelmiasi kumppanille vaikka lentokoneessa tai bussimatkalla. Näin saatte seksuaalisen moodin päälle jo ennen kohdetta. Mikä toisaalta estää kokeilemasta seksiä jännittävissä paikoissa jo matkan aikana?
Ilman rihman kiertämää hotellissa
Julista hotellihuoneesi vaatteista vapaaksi alueeksi ja hankkiudu vaatteistasi eroon heti ovella. Koet olosi vapautuneeksi ja seksikkääksi, ja olet myös valppaampi seksiin. Ehkä ajatus alastomuudesta voi tuntua hankalalta ensialkuun, joten voit esimerkiksi kääriytyä alastomana lakanoihin ja tuntea näin olosi kodikkaammaksi.
Päiväunet
Ennen lomalle lähtöä elämässä on paljon hässäkkää. Häiden jälkeen väsymys ja tyhjyys voivat vallata mielen, mutta niin voi käydä pitkän työrupeamankin jälkeen. Juuri häitään juhlineilla paistaa mielen sopukoissa vielä ehkä juhlan suunnittelu, syömiset, juhlimiset, tanssimiset. Tavallisella lomalaisella on takanaan luultavasti lomalle lähtö -listojen ja työpaineiden purkaminen.
Romanttisella matkalla yksi tärkeimpiä asioita on lepo, eikä suurille odotuksille pidä antaa liikaa valtaa. Ensimmäiselle lomayölle ei kannatakaan kasata turhia paineita. Yhteinen unihetki kumppanin kanssa voi olla parasta lääkettä väsymykseen. Älä siis pelkää käpertyä puolison viereen vain nukkumaan. Lepo tekee hyvää läheisen seurassa, onhan teillä koko seuraava aamu, matka ja myös kotiinpaluunne aikaa rikkoa sänkyjen jousia – ja myös energiaa tehdä sitä.
Toivelista salaisista unelmista
Loma on unelmien toteutumisen aikaa, ja silloin myös kahdenkeskiselle ajalle on ihan oma paikkansa. Molemmilla teistä voi olla asioita ja unelmia, joista ette ole ehtineet keskustella toistenne kanssa arjen keskellä. Tehkää molemmat lista esimerkiksi kolmesta–viidestä asiasta, joita toivoisitte toistenne huomioivan. Kerro vaikka, jos pidät aistikkaasta hieronnasta, siitä että mies harjaa hiuksiasi, tai yhteisestä vaahtokylvystä.
Näin saatte molemmat vihiä siitä, millaisia toiveita toisella on yhdessäoloa varten. Tämä myös helpottaa kommunikointia – ja kokeilunhalua.
Pitäkää seksisiestoja
Yksi loman parhaista puolista on se, että seksi on ulottuvilla jatkuvasti. Lepohetken järjestäminen päivän kuumimmalle ajalle voi toimia myös yhteisenä kutuhetkenä. Päivällä myös energiataso on korkeammalla kuin illalla, joten nauti allasjuomiesi ohessa myös kumppanistasi. Kotona seksi on usein aikataulutettua, mutta loma ei tunne aikatauluja tai ennakointia.
Keskity aisteihin
Erilaiset hemmottelutuotteet, kuten hierontaöljyt, kynttilät, kylpysuolat, herkut kuten mansikat, kermavaahto ja suklaa ovat parhaita välineitä rentouttavaan lomaseksiin. Pyydä tilanteesta riippuen apua hotellin henkilökunnalta tarvikkeiden hankintaan. Älä unohda aistikasta musiikkia.
Loman jälkeen
Pidä ilo ja onni mukana myös arkielämässä. Suunnitelkaa toiveilta vaikka kerran kuukaudessa, jolloin molemmat voivat ilmaista unelmiaan. Tuokaa lomamatkalta mukananne kynttilöitä ja öljyjä matkamuistoina, joita voitte ripotella ympäri kotia. Kynttilä sohvapöydällä tai hierontaöljy kylpyhuoneen kaapissa hammastahnan vieressä, muistuttavat jännittävistä seikkailustanne ja ovat käden ulottuvilla tarvittaessa.
Lue myös:
AVA
Lähde: Bridal Guide
Kuva: Shutterstock
Uusimmat
-
00:52
Huuhkajat-kapteeni Lukas Hradecky hämmästeli Glen Kamaran roolitusta – "Edelleen yksi meidän parhaita"
-
23:39
Elokapina kommentoi Eduskuntatalon töhryjä: "Harmi, että niihin saumoihin jäi vähän maalia"
-
23:37
Huuhkajille karvas tappio – loppuhetken nukahdus maksoi kalliisti
-
23:11
Kaapo Kähköselle lähtö NHL:ssä
-
23:08
Amnesty: Israelin evakuointimääräykset Libanonissa harhaanjohtavia – MTV seuraa
-
22:59
Vuohet saivat yllättävän tehtävän Chilessä – ruokakauppajäte parempiin suihin
-
22:42
Siellä lepää: Joel Pohjanpalolta helpottava onnistuminen Huuhkajissa
-
22:42
Nyrkkeilijän raivo lähti lapasesta – teki tuhoa metallitanko kädessä
-
22:41
Nuoret joensuulaismiehet järjestivät huumeita myytäväksi kotikulmilla – yksi vangittu
-
22:29
Israelin armeija väittää: YK-joukkoja ohjeistettiin suojautumaan – kaksi rauhanturvaajaa haavoittui
-
22:01
Arja Koriseva ja Valtteri Palin esittelivät humoristisen puolen itsestään TTK-parketilla
-
22:00
Salamurhatun Robert F. Kennedyn leski Ethel Kennedy on kuollut
-
21:45
Miltonin uhrimäärä noussut kymmeneen, hurrikaani riepotti myös Karita Mattilan kotia Floridassa – MTV seuraa
-
21:26
William ja Catherine edustivat ensi kertaa yhdessä syöpähoitojen jälkeen
-
21:09
Lätkälegendojen pojilla kulki – reppu heilui vuoron perään Jokerien ottelussa
-
21:08
Viestinnän salausta kiertävä EU-asetuskompromissi herättää yhä epäluuloja – tarkoitus estää kuvat lasten hyväksikäytöstä
-
21:03
Hurja video näyttää miten raju tuuli repi puita Floridassa
-
20:55
Heikki Paasonen julkaisi koskettavan videon – ei ole ehtinyt viettää aikaa vastasyntyneen poikansa kanssa
-
20:54
21-vuotias lahjakkuus ensimmäistä kertaa avaukseen, Joel Pohjanpalo kärjessä – tässä Huuhkajien kokoonpano Irlanti-peliin
-
20:53
Helsingin keskustassa kadonnut mies on löytynyt
-
Lataa lisää