Toistakymmentä poliisia sai syytteen Auerin tietojen urkinnasta – yksi etsintäkuulutettu

Kymmeniä poliiseja syytteeseen Auer-urkinnasta 1:28

Yli kymmenen nykyistä tai entistä helsinkiläispoliisia sai syytteen Helsingin käräjäoikeudessa Anneli Auerin tietojen urkinnasta. Teot tapahtuivat syksyllä 2011, jolloin Auerin jutussa tapahtui käänne.

Kesällä 2011 Vaasan hovioikeus vapautti Auerin murhasyytteestä, mutta pian sen jälkeen jutussa tapahtui käänne. Aueria alettiin epäillä seksuaalirikoksista, joista hänet sitten tuomittiin. Myös murhajuttuun tuli uusia tietoja.

Lokitietojen perusteella kaikkiaan 55:tä poliisia epäiltiin Auerin tutkintatietojen luvattomasta urkkimisesta poliisiasian tietojärjestelmästä. Se ei tosin onnistunut, koska tiedot olivat salattuja.

- Seksuaalirikosepäily oli tuolloin uusi asia, syyttäjä Heikki Wendorf totesi. 

Useita syytteitä on jo käsitelty eri puolella maata ja poliiseja on tuomittu sakkoihin, mutta nyt oikeudessa puitiin Helsingin poliisien syytteitä.

Rangaistukset ovat olleet samaa luokkaa kuin se mitä annetaan punaisia liikennevaloja päin ajamisesta eli kymmenkunta päiväsakkoa. Joissain tapauksissa syytteet on hylätty.

Murhaepäilyistä vapautunut Anneli Auer ei paikalla ollut, eikä hänellä ole mitään vaatimuksia.

Nainen etsintäkuulutettu

Kaikkiaan salissa piti olla kaksitoista syytettyä, mutta oikeudenkäynnin alkaessa paikalla oli kuusi. Kaksi poliisia tuli myöhässä.

Toisella oli "logistiikkaongelmia" ja toinen oli istunut väärän istuntosalin edessä.

Muutama ei ollut paikalla, koska he olivat myöntäneet teon kirjallisesti. Salissa kaikki kiistivät syytteen.

Monet arvelivat jonkun muun katsoneen tietoja auki jääneeltä koneelta.

- Siihen aikaan tietokoneissa ei ollut älykorttia. Tuohon aikaan ohjelmien sulkeminen vei useita minuutteja ja on varmaan tullut joku kiireellinen tehtävä. Nykyisin ohjelmat saa suljettua ottamalla älykortin pois, yksi syytetyistä selvitti.

Toinen syytetty sanoi, ettei ole aiheuttanut vahinkoa, koska juttu oli salattu.

- Olen laittanut Auerin nimen siihen koneelle ja sanoin siinä ympärille olleille kundeille, että mistä vetoa että juttu on salattu. En ole saanut tietoja tai aiheuttanut kenellekään mitään haittaa, nainen sanoi.

Yksi poliisi ilmoitti, että teko tapahtui hetken mielijohteesta. Se ollut tahallinen, eikä tietoihin päästy. Näin ei voi olla kyse rikoksesta.

Yhtä syytettyä ei ollut saatu haastettua oikeussaliin lainkaan. Hänen osaltaan juttu vanhenee tänään, koska teko tapahtui viisi vuotta sitten. Eläkkeelle siirtynyt naispoliisi on etsintäkuulutettu, mutta häntä ei ole tavoitettu.

Jutun tutkinta alkoi aikanaan, kun Nelosen uutiset pyysi tietoja Auer-urkinnoista. Anneli Auer suostui uutisjutun koehenkilöksi.

Lue myös:

    Uusimmat