Toisen lapsen saanut Ensitreffit alttarilla -pariskunta hehkuttaa onneaan MTV Uutisille: "Tyttö saapui maailmaan korkealta ja kovaa"

Ensitreffit alttarilla -ohjelmassa avioituneet Viola ja Esa saivat vastikään toisen lapsen.

Ensitreffit alttarilla -ohjelman ensimmäisellä kaudella avioituneiden Esan ja Violan perheonni kahden lapsen vanhempana on käynnistynyt onnellisissa tunnelmissa. Viola kertoo MTV Uutisille koko perheen hullaantuneen vastasyntyneeseen tyttöön.

Perheen toinen lapsi syntyi äidin mukaan hieman etuajassa, mutta kaikki sujui kuitenkin hyvin. Vauva on nyt kolmen viikon ikäinen.

– Meillä on koko perhe aivan täysin hullaantunut vauvaan, eli pikkuruiseen tyttöömme. Vauva syntyi jonkin verran etuajassa, mutta kaikki meni tosi hyvin ja tyttö saapui maailmaan korkealta ja kovaa huutaen, Viola kertoo.

Kahden lapsen tuore äiti myöntää, että viimeiset viikot univelkaa on ehtinyt jo kasautua, mutta tästä huolimatta hänellä on äärimmäisen kiitollinen olo.

– Oma olo on kaikin puolin todella, todella kiitollinen – joskin myös vahvasti univelkainen. On vaan yksinkertaisesti niin ihanaa olla taas ihan pienen ihmisen äiti, Viola summaa.

Viola julkaisi vastikään pienokaisensa kuvan blogissaan. Pariskunnalla on jo entuudestaan yksi yhteinen lapsi, kesällä 2016 syntynyt poika. Viola paljasti ilouutisen taannoin vaivihkaa Instagram-tilillään.

Lue myös:

    Uusimmat