Toimituspäällikön kommentti: Tästä syystä Jussi Halla-aho on yksi MTV Uutisten nettikolumnisteista

MTV Uutiset julkaisi perjantaina Perussuomalaisten puheenjohtajan Jussi Halla-ahon nettikolumnin. Varsinkin sosiaalisessa mediassa on julkaisun jälkeisinä tunteina kyselty sen perään, miksi Halla-aho on valittu nettikolumnistiksi. Tässä vastaus:

MTV Uutisten nettisivuilla on jo vuosien ajan julkaistu eduskuntapuolueiden puheenjohtajien ja muiden yhteiskunnallisten vaikuttajien nettikolumneja. Lista on varsin kattava tälläkin hetkellä: vasemmistoliiton Li Anderssonin vuoro on viikon kuluttua, sitten Petteri Orpo, Antti Rinne, Touko Aalto, Juha Sipilä ja niin edelleen.

Jussi Halla-aho valittiin viime kesäkuussa Perussuomalaisten puheenjohtajaksi. Oli luontevaa, että myös Halla-ahoa kysytään kolumnistiksi. Perussuomalaisia kolumnistina edusti alun perin Timo Soini, sittemmin työministeri Jari Lindström. Hän jatkaa edelleen, nyt Sinisten edustajana.

Kenellekään kolumnisteista ei makseta kirjoituksista, ja MTV Uutiset vastaa julkaisemansa aineiston sisällöstä.

Toivomme tietenkin, että kirjoitukset herättävät lukevan yleisön kiinnostuksen. Näin on myös ollut, sillä tilastodata osoittaa, että MTV Uutisten nettikolumnistien kirjoitukset ovat olleet poikkeuksetta erittäin luettuja. Vakaumuksemme on, että kirjoitukset ovat osaltaan edistäneet tosiasioihin pohjaavaa ja moniarvoista yhteiskunnallista keskustelua. Parhaassa tapauksessa tämä hillitsee vastakkainasettelua, johon netin maailmassa on niin kovin helppo sortua.

Kirjoittaja on MTV Uutisten toimituspäällikkö.

Lue myös:

    Uusimmat