Toimittaja Ilkka Malmberg kuollut

Helsingin Sanomien ansioitunut toimittaja Ilkka Malmberg on kuollut. Malmberg kuoli varhain lauantaina haimasyöpään, joka diagnosoitiin kolme kuukautta sitten. Hän oli 62-vuotias. Asiasta kertoi Malmbergin puoliso Facebookissa.

Ilkka Malmberg tunnetaan erityisesti pitkistä artikkeleistaan Helsingin Sanomien Kuukausiliitteessä. Häneltä on myös julkaistu kirjat muun muassa Tuntemattoman sotilaan henkilöhahmoista ja Suomen heimoista.

Helsingin Sanomissa 33 vuoden ajan työskennelleen Malmbergin kuolema on suuri menetys sekä Helsingin Sanomien toimitukselle että lehden lukijoille, sanoo päätoimittaja Kaius Niemi STT:lle.

Hänen mukaansa Malmbergin merkitys liittyy hänen kykyynsä kertoa tarinoita ja havainnoida maailmaa tarkasti.

– Juuri tämä on tehnyt Ilkasta niin tärkeän peilin Suomen ja suomalaisten maailman kuvaamiselle. Ilkka on ollut hyvin tärkeä Helsingin Sanomien lukijoille. Hänen juttujaan on aina luettu paljon ja hänen juttunsa muistetaan hyvin, Niemi sanoo.

Sanomatalossa suruliputus

Sanomatalossa on suruliputus Malmbergin muistoksi. Niemi sanoo toimittajien ympäri Suomea oppineen Malmbergilta paljon.

– Ilkka on opettanut toimittajia havainnoimaan ympäristöä ja luottamaan omiin havaintoihinsa. Se on tärkeä asia muistaa, että journalismin tehtävä on tarkastella ympäristöä tarkkapiirtoisesti ja luottaa omiin havaintoihinsa. Siitä syntyy se kerronnan rikkaus, mikä on hyvälle journalismille olennaista.

Malmbergille myönnettiin Bonnierin Suuri journalistipalkinto vuonna 2005 ja tiedonjulkistamisen valtionpalkinto vuonna 2012. Suomen Kulttuurirahasto myönsi hänelle vuonna 2014 palkinnon merkittävästä kulttuuriteosta.

– Hän on oivallinen esimerkki hitaan, merkityksiä luovan journalismin voimasta aikana, jolloin pinnalle on noussut yhä enemmän hetkellisiä lukijahuippuja metsästävä klikkaustoimittaminen, Suomen Kulttuurirahasto perusteli palkintoa.

Lue myös:

    Uusimmat