Lukuisat rikostutkinnat, oikeusjutut sekä kanne jengin lakkauttamiseksi vaikuttavat vaimentaneen liivijengi United Brotherhoodin toimintaa, keskusrikospoliisista (KRP) arvioidaan.
KRP:n mukaan jengitunnukset ovat kadonneet julkisilta paikoilta, mutta ainakin jonkinlainen rikollinen toiminta on jatkunut.
– Logon ja tunnusten näkyvyys on vähentynyt henkilöiden ja ryhmän tilojen osalta. Rikollista toimintaa on kyllä meidän tietojemme mukaan mahdollisesti edelleen päällä, sanoo KRP:n rikostarkastaja Ari Lahtela STT:lle.
Hänen mukaansa jengi saattaa tehdä edelleen esimerkiksi velanperintää.
– Mutta miten keskitettyä se on, miten rahavirrat menevät, sitä emme voi tietää.UB:lla on ollut kerhotiloja eri puolilla Suomea.
Lahtelan mukaan joistain niistä on luovuttu, mutta osa on edelleen samojen ihmisten halussa. Tiedossa ei ole, että uusia tiloja olisi hankittu.
Korona hyydytti huumebisnekset
Myös vankiloissa tilanne on viime aikoina ollut aiempaa rauhallisempi. Rikosseuraamuslaitoksen (Rise) erityisasiantuntijan Sami Peltovuoman mukaan osasyynä siihen on myös koronavirus, jonka takia muun muassa vierailut vankiloihin kiellettiin.
– Kun vankilan ulkopuolista kanssakäymistä on rajoitettu, se on johtanut siihen, ettei huumausaineita ole juurikaan kulkeutunut vankiloihin. Näin ollen UB:llakaan ei ole ollut ansaintamahdollisuuksia samaan tyyliin kuin aiemmin, Peltovuoma sanoo STT:lle.
Vankiloissa jengitunnukset on kielletty, mutta vangit pyrkivät kiertämään kieltoa käyttämällä tietynvärisiä vaatteita. Peltovuoman mukaan tämäkin on vähentynyt.
– Omien värien käyttäminen jengitunnusten kaltaisesti UB-jäsenten keskuudessa on jonkin verran vähentynyt. Kuitenkin edelleen niitä pidetään joissain tilanteissa.