Syyttäjä hakee liivijengi United Brotherhoodin (UB) johtajana pidetylle miehelle tuomiota harvoin käytetyllä, niin sanotulla jengipykällä Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa.
United Brotherhoodia ja sen johtajana pidettyä Tero Holopaista, 48, koskevassa juttukokonaisuudessa on tänään määrä käsitellä Holopaista vastaan nostettua syytettä järjestäytyneen rikollisryhmän toimintaan osallistumisesta.
Syytteen mukaan Holopainen on yksi United Brotherhoodin kuudesta perustajajäsenestä ja johtanut viimeistään vuoden 2016 alusta UB-organisaatiota valtakunnallisesti.
Holopainen on päättänyt muun muassa UB:n yleisestä organisoinnista ja toimintatapojen luomisesta, syyttäjä katsoo.
– Holopainen on tehostaakseen käskyjensä noudattamisvelvollisuutta käyttänyt tai vähintään uhannut käyttää väkivaltaa muita jäseniä kohtaan. United Brotherhoodin rikolliseen toimintaan luodut toimintamallit ovat tehokkaasti suojelleet pitkään United Brotherhoodin johtajana toiminutta Holopaista itseään rikosvastuuseen joutumiselta, haastehakemuksessa todetaan.
Syyttäjä katsoo, että Holopaisen johdolla on myös perustettu UB:n alaisuuteen Bad Union -ryhmä.
Pykälän soveltaminen ollut haastavaa
Käytännössä jengipykälän soveltaminen on osoittautunut vuosien varrella haastavaksi.
Rikosoikeuden professorin Kimmo Nuotion mukaan hankalaa on voinut olla esimerkiksi sen osoittaminen, että ryhmän toimintaan liittyy rikollisuutta.
Nuotio kertoo, että järjestäytyneen rikollisryhmän tulkinta väljeni vuonna 2015, kun järjestäytynyttä rikollisuutta koskevat määritelmät yhtenäistettiin ja määritelmäsäännös otettiin rangaistusten koventamisperusteiden yhteyteen.
Rikoslaissa järjestäytyneellä rikollisryhmällä tarkoitetaan vähintään kolmen henkilön muodostamaa, tietyn ajan koossa pysyvää rakenteeltaan jäsentynyttä yhteenliittymää, joka toimii yhteistuumin tehdäkseen rikoksia, joista säädetty enimmäisrangaistus on vähintään neljä vuotta vankeutta.