Ilmavoimien ex-komentaja kenraalimajuri evp. Sampo Eskelinen yritti kertoa vähäteltyä versiota siitä, mitä Lemmenjoen Lapinmajalla on tapahtunut, kertoi Puolustusvoimien pääesikunnan oikeudellisen osaston päällikkö Tuija Sundberg torstaina korkeimmassa oikeudessa (KKO).
– Sitten hän yllättyi, että olen toista kautta saanut selvyyden niistä tapahtumista. Versio oli sellainen, että oli tapahtunut jotakin loukkaavaa sanailua ja jotakin sellaista loukkaavaa huumoria, jonka joku on ymmärtänyt väärin.
Sundbergin muuta reittiä saaman vihjetiedon mukaan asia oli kuitenkin paljon vakavampi.
Hovioikeus: Komentaja oli päihtynyt
Karjalan lennoston komentajana toiminut eversti evp. Markus Päiviö käyttäytyi Helsingin hovioikeuden mukaan tilaisuudessa laittoman sopimattomasti muun muassa solvattuaan useita harjoitukseen osallistuneita esimerkiksi "homorunkkareiksi" ja viljeltyään törkypuheita läpi koko harjoituksen.
Hän oli myös ollut siinä määrin päihtynyt, että hänen palveluskykynsä oli oikeuden mukaan alentunut.
– Näillä tiedoilla siitä, miten Päiviö toimi Lemmenjoella, olisin kyllä puolessa tunnissa päätynyt siihen, että esitutkinta on syytä aloittaa. Keskiverto kurinpitoesimieskin saman päivän aikana, Sundberg sanoi.
Sundberg tivasi 2,5 kuukautta everstin törttöilyn jälkeen puhelimessa Eskeliseltä sitä, miksi tutkintaa ei ole aloitettu. Eskelinen ilmoitti hänen mukaansa, että tutkinta on päätetty jättää tekemättä.
– Kysyin miksi, niin Eskelinen vastasi, että Päiviö on pyytänyt anteeksi ja hän on tehnyt tässä näitä työilmapiiritoimia, Sundberg sanoi.
Tutkintapyyntö vasta uhkavaatimuksen jälkeen
Hovioikeus tuomitsi Eskelisen kesäkuussa sakkoihin palvelusrikoksesta, koska tämä ei käynnistänyt viipymättä esitutkintaa Karjalan lennoston komentajana Lemmenjoen-harjoituksessa syyskuussa 2017 öykkäröineen everstin toiminnasta.
Hovioikeus totesi, että Eskeliselle ei jäänyt asiassa kurinpitoesimiehenä harkintavaltaa, vaan hänellä oli viimeistään lokakuussa syytä epäillä Päiviön syyllistyneen rikokseen.
