Titanicin löytäjä avautuu pysäyttävistä tapahtumista, kun 73 vuotta kateissa ollut alus vihdoin löytyi – "Se oli ’voi herrajumala’ -hetki"

1:44
Ainutlaatuista kuvaa Titanicista – tältä näyttää loistoristeilijä, joka vajosi merenpohjaan yli vuosisata sitten.

RMS Titanicin löytymisestä on kulunut 36 vuotta. Tuoreessa omaelämäkerrassaan 78-vuotias Robert "Bob" Ballard käy läpi ratkaisevat hetket matkalla kohti hylkyä.

269 metriä pitkä ja 28 metriä leveä RMS Titanic on käytännössä uppoamaton, todettiin useissa aikalaislehdissä asiantuntevasti.

Huhtikuun 10. päivänä vuonna 1912 Titanic aloitti 1324:n matkustajan ja 899:n miehistönjäsenen kanssa kohtalokkaan neitsytmatkansa. 

Kun jättiläinen irtosi Southamptonista, oli kello 12. Alle neljä vuorokautta myöhemmin teknologisen kehityksen ja luksuksen symboli Titanic oli uponnut.

Titanicin tarkkaa leposijaa ei tiedetty 73 vuoteen. 

– Merien tutkijoille Titanicin löytäminen oli kuin Mount Everestille kiipeäminen. Se oli jokaisen listan kärkipaikalla, kirjoittaa Robert Ballard omaelämäkerrassaan Into the Deep – A Memoir From the Man Who Found Titanic (2021).

Sukellusvenejahti

Mitä Titanicin etsintähaluihin tuli, ei merten tutkija Ballard suinkaan ollut poikkeus. Hylkyjen etsintä vaatii kuitenkin sekä aikaa, varusteita että teknologiaa. Kaikki tämä maksavat rahaa.

Erinäisten vaiheiden jälkeen apuun riensi, tavallaan, Yhdysvaltain laivasto. Titanic ei Pentagonissa paljon kulmakarvoja värisyttänyt, mutta 1960-luvulla uponneet amerikkalaiset ydinsukellusveneet USS Scorpion ja USS Thresher kyllä.

Sukellusveneistä haluttiin kuvia. Muun muassa ydinreaktorien kunto kiinnosti ja Ballardin kehittämä Argo-videokelkka voisi hoitaa homman.

Ballard napsisi sukellusveneistä kuvia ja mahdollisella ylimääräisellä ajalla voisi halutessaan etsiä Titanicia.

Sukellusveneet myös löytyivät. Samalla Ballard oppi jotain olennaista. Sukellusveneet olivat haljenneet kahtia levittäen ympäristöönsä runsaasti romua.

Hylyn sijaan kannatti etsiä ja seurata romua kameroilla. Periaatetta puolsi kaksi seikkaa. Ensinnäkin romua löytyy hylkyä merkittävästi laajemmalta alueelta. Toisekseen kaikuluotain ei erota laivan osia luonnon muodoista. Kamerat ja ihmisen silmät sen sijaan erottavat savupiipun kivikosta.

Heinäkuussa 1985 Ballard oli ranskalaiseen etsijäryhmän mukana etsimässä Titanicia. Etsintä tosin suoritettiin pääosin kaikuluotaimella. Ranskalaiset halusivat kunnian hylyn löytämisestä, Ballard vain saisi kuvata aluksen.

– Siitä alueesta, jonka halusimme tutkia, he olivat käyneet läpi 70–80 prosenttia, plus ylimääräisen alueen laatikon ulkopuolelta. Heiltä kuitenkin loppui aika ja alus piti palauttaa muihin tehtäviin.

"Silloin tragedia iski minuun"

Ranskalaisten lähtiessä Ballard vaihtoi alusta ja saapui Titanicin hylyn arvioidulle sijaintipaikalle uudemman kerran elokuussa.

Ballardilla oli alusta alkaen parempi merionni kuin ranskalaisilla. Sää suosi, ja alusta ohjasi miehistö, eivätkä virtaukset. Merien tutkiminen on kuitenkin usein tylsää, eikä Titanicin etsintä ollut poikkeus.

– Usein ei näe mitään muuta kuin epäselviä mustavalkokuvia mudasta, Ballard kirjoittaa.

Etsinnät jatkuivat ja jatkuivat. Syyskuun 1. päivänä vuonna 1985 kello yksi yöllä Ballardin hytin oveen koputettiin. Jotain kiinnostavaa oli havaittu.

Kamerassa komeili laivan boileri. Sen koko ja yksityiskohdat sopivat Titaniciin.

– Piru vie, Ballard muistelee sanoneensa.

Ryhmän toive oli toteutunut. He olivat löytäneet mitä todennäköisimmin Titanicin romua. Pian romua löytyi lisää. Portugalilaista viiniä kilisteltiin, kun kamera jahtasi romuvanaa kuin koira hajujälkeä.

Ballard oli lähempänä hylyn löytämistä kuin kukaan koskaan ennen. Joku katsoi kelloa ja huomautti Titanicin uppoamisajankohdan lähestyvän.

– Silloin tragedia iski minuun, Ballard kertoo.

Ballard ja suurin osa muusta etsintäryhmästä poistui monitorin edestä ja piti hiljaisen hetken Titanicin uppoamisen uhrien muistolle. 73 vuotta sitten samoilla aalloilla sadat ihmiset olivat huutaneet, nähneet rakkaidensa hukkuvan ja kuolleet itse.

"Se on pystyssä"

Kuva boilerista oli hyvä alku, mutta ei se, mitä haettiin. ”Titanic löytyi” -otsikon hohto himmenee, jos tekstissä kuvaillaan mitä lie romua. Hylky piti löytää.

– Tiesimme, että olimme lähellä, mutta emme maalissa.

Etsijäryhmä ymmärsi, että heitä ennen matkassa olleet ranskalaiset olivat olleet melkein oikeassa paikassa, alle kilometrin päässä.

Kamerakelkka Argo sukelsi piti 50 metrin etäisyyden merenpohjaan. Yhtäkkiä etäisyys pohjaan laski 25 metriin. Luvun muutos ei tällä kertaa johtunut merenalaisista hiekkadyyneistä. RMS Titanic makasi Argon alla, Atlantin valtameren pohjassa, 3798:n metrin syvyydessä.

– Se on pystyssä, Ballard kertoo sanoneensa mahdollisimman vakuuttavasti.

Kaikki olivat hiljaa, mutta paikalla. Kukaan ei halunnut torkkua hetken ohi. Ballard ja muut paikalla olijat näkivät Titanicin kannen, josta liian vähäisiä pelastusveneitä oli laskettu veteen vuonna 1912. Sitten silmien eteen ilmestyi tähystysasema, josta sittemmin itsemurhan tehnyt Frederick Fleet aikanaan näki ilman kiikareita maailmankuulun jäävuoren.

– Se oli ”voi herranjumala” -hetki, Ballard kirjoittaa.

Kiertoajelu kahtia haljenneen Titanicin hylyn keulapuoliskon ympärillä kesti kuutisen minuuttia. Hylkyjen Mount Everest oli löytynyt.

Ballard sai kunnian löydöstä, ja seuraukset olivat ennalta-arvattavia. Kaikki halusivat puhua miehelle, joka oli löytänyt Titanicin.

Lopulta Ballard pääsi kotiin. Sitten puhelin soi. Toisessa päässä oli äiti. Tavanomaisten onnittelujen jälkeen äänensävy muuttui.

– Harmi homma. Nyt sinut muistetaan vain siitä vanhasta ruostuneesta veneestä, oli äiti tokaissut Ballardin mukaan.

Titanicin hylky tänään

Kun Titanicin hylky vuonna 1985 löytyi, halusivat muutkin tietysti vierailla paikalla. Jo seuraavana vuonna Ballard itse palasi hylylle.

Ennen hylyn löytymistä Titanicin uskottiin säilyneen varsin hyvässä kunnossa valottomassa ja viileässä merenpohjassa. Arvio oli väärä. Hylky oli jo löytymisensä aikaan pahasti vaurioitunut sekä sisä- että ulkopuolelta. 

Hylkyä rapistuu pala palalta eritoten merenalaisen elämän vuoksi. Pitkään ajateltiin, että Titanicin uppoamisalue on lähinnä merenalaista aavikkoa. Hylyn lähistöllä asuu kuitenkin lukuisia lajeja ja eliöitä. Mukana on myös sellaisia elämänmuotoja, joita ei ole tavattu missään muualla.

Titanicin mukana hukkuneista ihmisistä ei ole jäljellä sitäkään vähään kuin laivasta. Luurangot ovat todennäköisesti kadonneet näkymättömiin viimeistään 1940-luvun alussa, asiantuntijat arvioivat. Erilaisia esineitä nahkakengistä peileihin sen sijaan on nostettu museoihin ja keräilijöiden kokoelmiin tuhansia.

Lue myös: Titanicilta löytynyt hukkuneen kirje kaupattiin huippuhintaan – arvo nousi paljon odotettua suuremmaksi

Hylyn metalliosat ovat käytännössä ruosteen peitossa. Ruostepeitteestä vastuussa olevat bakteerit syövät Titanicia noin 180 kilon päivävauhdilla.

Myös sekä Titanic-turistien että tutkimusryhmien vierailut ovat turmelleet hylkyä. Esimerkiksi Titanic-elokuvan (1997) ohjaajan James Cameronin retki vuonna 1995 vaurioitti useita laivan osia.

Asiantuntijat ovat arvioineet, että Titanicin hylky tulee käytännössä katoamaan lähimpien vuosikymmenien aikana.

Jutun lähteenä on käytetty Robert Ballardin omaelämäkertaa Into the Deep – A Memoir From the Man Who Found Titanic (2021).

Videot

Uusimmat

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja