Titanicin uppoamisesta tuli huhtikuussa kuluneeksi 107 vuotta. Laivan hylky makaa Atlantin pohjassa 3 800 metrin syvyydessä.
Hylky löydettiin vuonna 1985, minkä jälkeen sitä on tutkittu useaan otteeseen. Ehti kuitenkin vierähtää 14 vuotta ennen kuin ihminen jälleen tässä kuussa sukelsi maailmankuulun hylyn luokse.
Victor Vescovo tutkimusryhmineen sukelsi elokuun alussa Titanicin luo viisi kertaa kahdeksan päivän aikana.
– Ensivaikutelmani oli, että hylky on todella suuri, Vescovo sanoo.
Suuri se myös on. Titanic oli aikanaan valtava saavutus – suurin koskaan ihmisen rakentama esine, joka kellui veden pinnalla. Uppoamaton, kuten laivan liikanimi kuului.

Pituutta laivalla oli 269 metriä ja leveimmillään se oli 28-metrinen. Painoa aikansa ihmeellä oli noin 50 000 tonnia. Peräsimellä painoa oli noin sata tonnia.
Vescovon tiimi kuvasi laivaa 3D-mallinnoksia varten. Niitä hyödynnetään tulevaisuudessa virtuaalitodellisuuden luomisessa. Tekeillä on myös dokumentti, jota kuvattiin elokuisella sukelluksella.
Osia haihtunut mereen
Titanicin on tiedetty säilyneen varsin hyvin meren pohjassa.
Nyt sen hylky kuitenkin rapistuu ennätysvauhtia. Mereen on menetetty suuria osia laivasta – jopa enemmän kuin tutkijat olisivat osanneet kuvitella.
Mukana Vescovon ryhmän sukelluksella ollut Titanic-historioitsija Park Stephenson kuvailee näkemäänsä ”shokeraavaksi”.
– Kapteenin kylpyamme on monen Titanic-intoilijan lempikohta laivasta ja nyt sitä ei enää ole, Stephenson harmittelee BBC:lle.

