Lokakuu vuonna 1968. 45 metriä pitkä M/S Irma on matkalla Neuvostoliitosta kohti Raumaa. Laivalla on 11 henkilöä, joista seitsemän miehistön jäseniä.
Grönqvistin varustamon omistamalla aluksella on tuona lokakuisena iltana neljä varustamoperhe Grönqvistin veljestä. Heidän lisäkseen kolmen veljen vaimot ja kaksivuotias lapsi.
Laivan alkumatka sujuu suunnitellusti. Perjantaina 25. lokakuuta M/S Irma saapuu Tukholman korkeudelle Svenska Björnin majakalle. Kapteeni Sten Grönqvist raportoi laivameklarille aamulla puoli yhdeksältä.
Seuraavan raportin meklari saa laivalta seitsemän aikaan illalla. Matka on edennyt Ruotsin rannikolla vain Understenin majakkasaaren korkeudelle. Se on jäänyt lyhyellä taipaleella kuusi tuntia aikataulustaan jälkeen.
Hetkeä myöhemmin laiva katoaa ja yksi suomalaisen merenkulun suurimmista mysteereistä alkaa.
50 vuotta meren pohjassa
Laiva ehti olla kateissa 50 vuotta, ennen kuin Mikael Martikainen löysi sen ryhmänsä kanssa tämän vuoden toukokuussa.
Aluksen viime hetkistä ei tiedetä paljon. Kukaan ei selvinnyt kertomaan asiasta, vaan kaikki mukana olleet hukkuivat.
– Silloin oli ihan tavattoman kova keli, suuri myrsky. Sen ei kuitenkaan pitäisi tuollaista laivaa upottaa. Sen me tiedämme, että jos tuollaisia laivoja upposi, niin ne todennäköisesti täyttyivät vedellä. Ja miksi ne täyttyivät vedellä, niin siihen on muutamia eri vaihtoehtoja, Mikael Martikainen paljastaa.
Martikaisen mukaan laivassa oli niin sanotut puiset lemppuluukut, eli puiset kansiluukut. Onnettomuuden aikaan ei vielä käytetty teräksisiä kansiluukkuja. Kovan paineen alla puiset luukut saattavat pettää.






