Tinan sydän pysähtyi – kirjoitti koskettavan viestin elvyttyään: "Se on totta"

Millaista on kohdata ihminen kuoleman jälkeen? Markku kysyi suomalaisilta 0:47
Kuolema on mysteeri, joka toisinaan koskettaa myös elävien maailmaa. Psykoterapeutti ja pappi Markku Siltala tutki, millaisia kokemuksia suomalaisilla on kuolleiden kohtaamisesta.

Kalifornialainen tatuoija jakoi Instagramissa kuvan tekemästään tatuoinnista, jonka takana on koskettava tarina, uutisoivat muiden muassa Mirror UK sekä Fox News. Tähän mennessä yli miljoona tykkäystä kerännyt kuva on kirvoittanut niin kehuja kuin kritiikkiäkin.

Yhdysvaltalaisen Madie Johnsonin rannetatuointi on noussut viraalihitiksi ihmeellisen taustatarinansa vuoksi. Viime vuonna Madien tädin Tina Hinesin sydän pysähtyi yllättäen. Madie kirjoittaa Instagram-päivityksessään, että täti tuotiin elävien kirjoihin neljästi, kun häntä elvytettiin aluksi heikoin tuloksin.

Viimein sairaalaan päästyään Tinan kunto alkoi parantua. Herättyään hän viittoi ensimmäiseksi kynää, sillä hän ei pystynyt puhumaan henkitorveensa asennetun hengitysputken vuoksi. Tina kirjoitti Madien serkun muistikirjaan: ”Se on totta.”

Kun huoneessa olevat kysyivät, mikä oli totta, Tina vastasi osoittamalla kohti taivasta kyyneleet silmissään.

Tädin koskettavista sanoista tatuointi

Jos kuva ei näy, voit avata sen tästä.

Madie Johnson jakoi kuvasarjan tatuoinnin takaa – selaa kuvia kuvan oikeassa reunassa olevasta nuolesta painamalla. Jos kuvat eivät näy, voit katsoa ne tästä.

Nyt Tina-tädin kirjoittamat sanat koristavat Madien rannetta. ”Se on totta” on kirjailtu ihoon samalla tavalla kuin täti itse kirjoitti sen.

Kuvan tehnyt kalifornialainen Suede Silver jakoi tatuoinnista kuvan tarinoineen Instagramissa, jossa julkaisu on kerännyt jo yli miljoona tykkäystä. Moni kuvaa kommentoinut pitää tatuointia osoituksena Jumalan olemassaolosta, mutta osa on skeptisempiä.

– Wow! Kylmiä väreitä. Millaista Jumalaa palvelemmekaan, kirjoittaa eräs kommentoija.

– Tämä tarina sai aikaan kylmiä väreitä. Jumala on hyvä, toinen komppaa.

– Koko juttu on hallusinaatiota, jonka aivot saivat aikaan yrittäessään auttaa kehoa ja mieltä siirtymään kuolemaan. DMT sai hänet tuntemaan olonsa hyväksi ja loi unenomaisen hallusinaation. Monet ihmiset ovat kokeneet saman, kolmas kyseenalaistaa.

Erään teorian mukaan käpyrauhanen erittää juuri ennen kuolemaa dimetyylitryptamiinia (DMT), joka saa aikaan hallusinaatioita. DMT:llä uskotaankin olevan jonkinlainen osuus kuolemanrajakokemuksissa.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lue myös:

    Uusimmat