Timon, 33, kesätempaus saa jalat veteläksi: Ajaa neljässä päivässä sähköpotkulaudalla noin 1 400 kilometriä Utsjoelta Helsinkiin – "Kaikki lähti vitsistä…"

Timon, 33, kesätempaus saa jalat veteläksi: Ajaa neljässä päivässä sähköpotkulaudalla noin 1 400 kilometriä – hyppää Timon ja kavereidensa kanssa tien päälle 1:22
Hyppää Timon ja kavereiden kanssa tienpäälle yllä olevalta videolta.

Kesällä ihmisillä on aikaa tehdä asioita, joita ei välttämättä muuten tulisi tehtyä. Alajärveläislähtöinen, nykyisin tamperelaistunut Timo Kangastie, 33, päätyi hieman erilaisempaan tekemiseen ja hän tempaisee ajamalla sähköpotkulaudalla Utsjoelta Helsinkiin, noin 1 400 kilometriä.

– Tämä oli tällainen hulvaton heitto. Kaikki lähti vitsistä, mutta lopulta päätettiin toteuttaa se, Kangastie kertoo.

– Jos ihan totta puhutaan, niin aluksi en ihan tajunnut missä Utsjoki on, luulin, että se on jossain hieman Rovaniemen pohjoispuolella. Mutta sehän olikin ihan pohjoisin paikka! hän naureskelee.

Matka Lapista kohti pääkaupunkia starttasi tänään aamulla. Suunnitelmat menivät heti hieman uusiksi, sillä aikataulut venyivät ja lähtö viivästyi.

– Olimme perillä Utsjoella vasta kuudelta aamulla ja seitsemältä oli tarkoitus jo lähteä liikenteeseen. Ihan ei siihen ehditty vaan se meni puoli tuntia pitkäksi.

MTV Uutiset tavoitti Kangastien ja hänen seurueensa torstaina aamupäivällä neljä tuntia lähdön jälkeen Kaamasen kievarilta, 90 kilometrin päässä lähtöpisteestä.

– Nyt on pidempi tauko ja seuraavan kerran pysähdytään vasta Rovaniemellä, mies kertoo.

Kangastien tarkoituksena on ajaa noin 400 kilometriä päivässä. 

Jaloissa tuntuu jo

Kyseessä ei ole mikään helppo reissu, sillä sähköpotkulaudan päällä pitää seistä paikallaan todella monta tuntia päivässä, että tavoite saavutetaan. Potkulaudan vauhti ei nimittäin ole kuin maksimissaan 25 kilometriä tunnissa.

Matkanteko on alkanut tuntumaan Kangastien jaloissa jo 90 kilometrin jälkeen.

– Tiet tärryyttää aika kovasti, ja se on alkanut tuntumaan jaloissa ja ihan koko kehossa. Jalat ja peukalo ovat aika kovilla, mies kertoo.

– Hieroja olisi tarvittu mukaan, mutta se ei onnistunut tällä aikataululla. Mutta täytyy yrittää jaksaa.

Kovan onnen mies

Kangastie on melkoinen kovan onnen mies. Esimerkiksi viime kesänä hänen festariviikonloppunsa Himoksella sai karmean lopun, kun tuntematon bikiniasuinen mies kaatoi yhtäkkiä ämpärillisen vettä kuumalle saunan kiukaalle ja Kangastie joutui sairaalaan pahojen palovammojen vuoksi. 

Noin puolta vuotta myöhemmin mies oli matkalla Alajärveltä Lahden kautta Nurmijärvelle tapaninpäivän tansseihin, kun hänen autonsa suistui tieltä ulos ja kieri muutaman kerran katon kautta törmäten lopulta puuhun.

Helmikuussa alussa hän puolestaan kaatui ja sai aivotärähdyksen.

– Kyllähän tässä on sattunut vähän kaikenlaista. Nyt kaikki on otettu mahdollisimman hyvin huomioon, että tässä ei voi sattua ihan hirveästi mitään, Kangastie kertoo.

– Jos kaatuu, niin voi tulla toki naarmuja, mutta tuskin nekään kovin isoja.

Miehen ja sähköpotkulaudan perässä kulkee koko ajan huoltoautona toimiva asuntoauto keltaiset hätävilkut vilkkuen ja hitaan ajoneuvon merkki perässään. 

– Tämä on sitä varten, että ihmiset huomaavat minut varmasti eikä mitään suurempaa satu.

Perillä odottaa kunniakuja

Rovaniemeltä miehen matka jatkuu Ouluun, kotipitäjään Alajärvelle, Sieviin, Toholammelle ja Ylivieskaan. Siitä matka etenee varmoin ottein kohti Helsinkiä.

Perillä Hakaniemen torilla hänen on tarkoitus olla sunnuntaina kello 19.

– Jos jaksan, niin siinä otan parit tanssit, Kangastie lupaa naureskellen.

– Kaveri on luvannut tehdä minulle kunniakujan yökerhoon ja ajan sinne sisälle sitten potkulaudallani.

Tavoite on kova, mutta tämä ei ole ensimmäinen tempaus, jonka Kangastie tekee.

Pari vuotta sitten hän ajoi nimittäin vesijetillä Helsingistä Tornioon.

– Olikohan se 2018? Tässä menee itsekin ihan sekaisin vuosista, kun touhuaa niin paljon kaikenlaista, hän nauraa.

Myös uusia kujeita on jo suunnitteilla.

– Onhan tässä jo kaikenlaista mielessä, mutta niistä kerrotaan vasta, kun tämä on saatu ensin maaliin asti.

Lue myös:

    Uusimmat