Timo Lavikainen laittaa ruokaa luovalla otteella: ”Kyllä suu sitten sanoo, kun maut ovat kohdallaan”

Timo Lavikainen tarttuu soppakauhaan.

Putouksesta tuttu Timo Lavikainen nähdään keväällä Neljän tähden illallinen -ohjelmassa. Ohjelmassa neljä julkisuudesta tuttua vierasta tekee vuorotellen toisilleen ruokaa.

Lavikainen kutsui vieraat omalla vuorollaan Nuuksioon, jossa illallista valmistettiin avotulella.

– Ensimmäistä kertaa elämässäni tein tulella ruokaa, Lavikainen kertoo.

– Ihan kaikki alkupaloista jälkiruokaan piti suunnitella niin, että ne voi tehdä siellä.

Ruoka valmistettiin kodassa kolmen tulipisteen äärellä. Myös vieraat pääsivät osallistumaan ruoanlaittoon. Lavikainen huomauttaa, että ruoan valmistaminen avotulella on ohjelmassa melko poikkeuksellista.

– Yleensä istutaan pöydän ääressä, hän toteaa.

Lavikainen kertoo olevansa luova kokki, joka ei seuraa ohjeita orjallisesti. Vierailleen valmistaman punajuuri-aurajuustokeitonkin hän valmisti yhdistelemällä aineksia maun mukaan.

– Kyllä suu sitten sanoo, kun maut ovat kohdallaan, hän tuumaa.

Lavikainen valmistaa kotiruokaa päivittäin, joten hänellä on hyvä käsitys siitä, mitkä maut sopivat yhteen ja paljonko mausteita kannattaa lisätä.

– Kovin usein ei tule ylilyöntejä.

Neljän tähden illallinen alkaa Subilla 11.2. klo 20.

Lue myös:

    Uusimmat