Tilintarkastaja aavisteli pahaa jo 5 vuotta sitten: Väärensikö Carlos Ghosn myös Nissanin vuosikertomuksia?
Nissanin tilintarkastaja kyseenalaisti toistuvasti pääjohtajan saamat edut, mutta yhtiön mukaan kaikki oli niin kuin pitikin.
Nissanin tilintarkastaja kiinnitti jo ainakin vuodesta 2013 saakka useaan otteeseen huomiota pääjohtaja Carlos Ghosnin henkilökohtaiseen käyttöön hankittuihin loistoasuntoihin ympäri maailman. Tilintarkastajat ihmettelivät myös Ghosnin osakepalkkioiden suuruutta, kirjoittaa Reuters.
Nissanin tilintarkastajana toimi Ernst & Young ShinNihon, joka arveli, että kyseessä ovat suoranaiset väärinkäytökset.
Nissan väitti kuitenkin, että liiketoimet ja taloudellinen raportointi olivat niin kuin niiden kuuluu ollakin, nimetön lähde kertoo.
Paljastuksen mukaan Nissan ja tilintarkastaja keskustelivat liiketoimista. Tämä tieto on ilmeisessä ristiriidassa niiden Nissanin väitteen kanssa, joiden mukaan Ghosn ja hänen esikuntansa olisivat salaa itse junailleet virheelliset ilmoituksen johtajan eduista.
Ernst & Youngin japanilaisen kumppanin EY ShinNihonin edustaja sanoi, ettei hän voi kommentoida yksittäisiä tapauksia. Myös Nissanin tiedottaja kieltäytyi kommentoimasta asiaa.
Ghosn pidätettiin 19. marraskuuta, kun hän laskeutui Japaniin. Syyttäjät väittävät hänen väärentäneen Nissanin vuosikertomuksia vuosien ajan. Siten hänen noin 80 miljoonan euron vuosittaiset palkkionsa saatiin näyttämään puolta pienemmiltä.
Japanilaisten tiedotusvälineiden mukaan Nissanin entinen huippujohtaja on kiistänyt väitteet. Ghosn pysyy pidätettynä, eikä saa puhua julkisesti. Häntä edustaa entinen syyttäjä Motonari Otsuru.
Otsurun lakiasiaintoimisto kieltäytyi kommentoimasta asiaa.
Ghosnin lisäksi samaan aikaan otettiin kiinni yhtiön entinen johtaja Greg Kelly.
Nissanilla on meneillään asiasta sisäinen tutkimus, ja yhtiö sanoo tekevänsä yhteistyötä syyttäjien kanssa.
Pidätyksen jälkeen Nissan ja Mitsubishi erottivat Ghosnin. Sen sijaan yhteenliittymän kolmas osapuoli, ranskalainen Renault, pitää Ghosnin vielä toistaiseksi puheenjohtajana ja toimitusjohtajana.
Uusimmat
-
17:44
Entinen SM-liigapelaaja hyppää seurapomoksi – "Ymmärrän ainutlaatuiset haasteet"
-
17:43
Kenen oikeudet menivät edelle, kun koronarajoituksia tehtiin? "Paperit eivät olleet kunnossa"
-
17:37
Ulkoministeri Elina Valtonen: Kiovassa huomaa, ettei sotaväsymykseen ole varaa – MTV seuraa sotaa
-
17:28
Kotimainen raaka-aine, joka kannattaa nyt napata ostoskoriin – perunaakin maukkaampaa
-
17:13
MTV:n tiedot: KRP tutkii Ruotsista johdettua laajaa huumeorganisaatiota, jonka epäillään tuoneen Suomeen valtavasti eri huumeita – vangituilla yhteyksiä katujengeihin
-
17:01
Ranska rokottaa miljoonia ankkoja lintuinfluenssaa vastaan
-
17:01
Karu ilmoitus Ruotsista – maajoukkueen päävalmentajalla edessään "mahdoton tehtävä"
-
16:54
Suuri tapahtumajärjestäjä Loud n' Live Promotions yrityssaneeraukseen
-
16:30
Maajussi-Kallen morsianehdokas tekee lopullisen ilmoituksen ennen valintaa: "Haluaisin kertoa sinulle rehellisesti ja vilpittömästi"
-
16:19
FC Barcelonan kohkattu ihmelapsi allekirjoitti jatkosopimuksen – mukana järisyttävä miljardioptio
-
16:19
Mandatumin pörssitaival alkoi heilahdellen
-
16:07
Sateenkaarijärjestöt kokoontuivat Reykjavikiin keskustelemaan kohtaamastaan vihasta – kaksi miestä pahoinpiteli transaktivistin vakavasti
-
16:01
Poliisi törmäsi liikenteessä melkoiseen kuormaan: Kuskille rapsahti 18 päiväsakkoa – "Liikennekelvoton"
-
15:32
Tuttu kasvo palaa SM-liigaan – loukkaantumiset ja pelikielto laittoivat joukkueen reagoimaan
-
15:29
Video: Turkissa laajoja ratsioita Ankaran itsemurhapommin jälkeen
-
15:16
Tuorein TTK-pudotus tuli Tanssiraadille yllätyksenä – yksi piirre pareissa mietityttää: "Voi koitua kohtaloksi"
-
15:12
Huittisten ABC:llä nuorison välinen väkivallanteko – tappelussa käytettiin pesäpallomailoja
-
15:11
13-vuotias teki historiallisen ammattilaisdebyytin
-
14:59
Upea näky! Base-hyppääjä kiiti satumaisen linnan ohi 200 kilometrin tuntivauhtia
-
14:30
Maajussi-Ville häkeltyy punastelemaan treffeillä: "Yrittelin vähän katsoa sivulle"
-
Lataa lisää