Myönnetään – säästäminen ei ole yhtään niin hauskaa kuin huvituksiin tuhlaaminen. Pitkällä aikavälillä säästäminen kuitenkin kannattaa.
Wise Bread -sivusto kertoo, miten teet säästämisestä hauskempaa:
Aseta tavoitteita
Epäonnistut mitä todennäköisimmin, ellet aseta itsellesi tavoitteita, jotka motivoivat jatkamaan. Paras tapa on keksiä pieniä tavoitteita matkan varrelle. Lopussa seisoo suurin tavoite – ja kiitos.
Jos säästät esimerkiksi asuntoa varten, asunnon kokonaissumma on suuri tavoitteesi. Luo matkalle välietappeja, joihin mennessä sinulla pitää aina olla kasassa tietty summa rahaa.
Palkitse itsesi
Vaikka lopullinen tavoite muistuttaa sinua säästämisen tärkeydestä, voit tehdä välietapeista hauskempia palkitsemalla itsesi niiden kohdalla. Ehkä haluat hemmotella itseäsi herkkuaterialla tai uusilla kengillä.
Oli palkintosi mitä vain, varmista kuitenkin, ettei se kaada budjettiasi. Vähemmän on tässäkin tapauksessa enemmän.
Laskut muodostavat budjettisi
Vaikka sinulla ei olisikaan paperille rustattua kuukausibudjettia, kannattaa silti olla tietoinen siitä, miten paljon rahaa pakollisiin menoihin kuluu. Kun pakolliset menot on katettu, loppupalkka jaetaan säästöihin ja kulutukseen. Jos rahat eivät tunnu riittävän, on aika tehdä tarkempi budjetti.
Muokkaa sosiaaliset menot uusiksi
Sosiaaliseen elämään saa kulumaan suuria summia rahaa. Sen sijaan, että tapaisit ystäviäsi aina ravintolaillallisen tai baarikierroksen merkeissä, kutsu ystävät kotiisi nyyttärihengessä. Huomaat samalla, miten virkistävää voi olla tavata ystäviä poissa totutuista kuvioista.
Hanki säästökaveri
Perhe ja ystävät auttavat sinua saavuttamaan muita tavoitteitasi, mikseivät he siis auttaisi säästämisessäkin? Parasta on, jos hyvällä ystävälläsi on myös menossa säästöprojekti. Näin voitte molemmat tukea toisianne unelmienne tavoittelussa.
Vaikka ystäväsi ei olisikaan yhtä innokas säästäjä, hän voi silti olla korvaamaton apu niinä hetkinä, kun sinun tekisi mieli vinguttaa luottokorttia. Järjen ääni ei ole tällöin pahitteeksi.
Tienaa ekstraa
Säästäminen tarkoittaa usein joistain aktiviteeteista karsimista. Kun viikonloppuihisi jää ylimääräistä aikaa, voit tehdä säästämisestä vieläkin tehokkaampaa tienaamalla hieman ylimääräistä.
Sinun ei tarvitse ottaa vakituista viikonlopputyötä, mutta ota selvää mahdollisista projektiluontoisista töistä, joita voisit tehdä. Viikonloppu silloin, toinen tällöin: rahantuloa ei voi estää!
Karsi kuluista
Tilaatko vanhasta tottumuksesta lehtiä, joita et edes lue tai maksatko kallista jäsenmaksua kuntosaliin, jossa et käy? Käy laskupinosi ja luottokorttiveloituksesi läpi ja peruuta turhat tilaukset. Jäljelle jäävä raha menköön suoraan säästötilille.
Tee automaattinen siirto säästötilille
Näin poistat välikäden, eli itsesi. Kun palkastasi menee joka kuukausi tietty summa suoraan säästötilille, säästäminen automatisoituu, etkä tule edes ajatelleeksi rahasummaa, joka on poissa tuhlattavistasi. Toimii!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää