Tilasto: Nelosoluen tulo ruokakauppoihin ei lisännyt alkoholin myyntiä

Nelosoluen tulo ruokakauppoihin ei nostanut alkoholin myyntiä vuoden alkupuoliskolla. Asia ilmenee sosiaali- ja terveysalan valvontaviraston Valviran alkoholitilastosta.

Alkoholin litramyynti väheni tammi-kesäkuussa 0,7 prosenttia edellisvuoden vastaavaan aikaan verrattuna. 

Aiempaa vahvempien alkoholien myynti ruokakaupoissa sallittiin viime vuodenvaihteessa. Keskiolut on kuitenkin pysynyt suosittuna: sen osuus oluiden myynnistä oli vuoden alkupuolen aikana yli 90 prosenttia. Nelosoluiden osuus oli vajaat 10 prosenttia.

Vuoden alkupuoliskon aikana lonkeron ja roseeviinin myynti kasvoi selvästi. Tislatusta alkoholista valmistetut lonkerot ovat uusi tuoteryhmä kaupoissa. Esimerkiksi oluen, punaviinin ja väkevien alkoholijuomien myynti sen sijaan väheni.

Alkoholijuomien kokonaismyynti on ollut lievästi laskussa Suomessa vuodesta 2008.

Aiemmin vain Alkossa myytyä nelosolutta ja lonkeroa on saanut tammikuun alusta alkaen ruokakauppojen hyllyiltä.

Vahvemmat oluet ja lonkerot tulivat ruokakauppoihin 2:02

Lue myös:

    Uusimmat