TikTokissa leviää jälleen älytön haaste – käyttäjät teeskentelevät kuolevansa sairauskohtaukseen: "Ei ole siistiä vitsailla tästä"

TikTokin käyttäjät keksivät jatkuvasti toinen toistaan kyseenalaisempia ja jopa vaarallisia haasteita. Nyt TikTokin on vallannut jälleen uusi haaste, joka on saanut osakseen negatiivista huomiota.

Haastetta kutsutaan nimellä ”Seizure Challenge” eli kohtaushaaste. Haasteessa henkilö kuvaa itseään sanomassa lauseen ”Jotain traumaattista tapahtui minulle, joka muutti elämäni”. Sitten hän kuvaa toista henkilöä, joka esittää olevansa sairauskohtauksen kourissa, kunnes tämä puhkeaakin yhtäkkiä tanssimaan.

Haaste levisi viraaliksi erityisesti kahden somessa suositun teinin myötä. Diego Martir, 16, sekä Haley Orona, 17, julkaisivat tileillään videon suorittamastaan haasteesta. Myöhemmin Haley, jolla on TikTokissa yli 9 miljoonaa seuraajaa, poisti videon. Diego on kuitenkin jättänyt videon tililleen.

Videolla Diegon tyttöystävä itkee surullisen musiikin soidessa taustalla. Oheen on kirjoitettu ”Diego sai juuri kohtauksen ja kuoli, tässä videomateriaali... Olen pahoillani että joudun kertomaan asiasta näin”. Sitten videolla näkyy poika, joka lavastaa saavansa sairauskohtauksen.

Muut käyttäjät eivät ilahtuneet haasteesta

Diegon julkaisema video on saanut 2 miljoonaa näyttökertaa. Nuoren miehen tilillä on 2,7 miljoonaa seuraajaa.

Diegon seuraajat eivät ilahtuneet haasteesta. Sen sijaan hän sai osakseen paljon paheksuntaa. Poika yritti selitellä tekemisiään argumentoimalla, että kyseessä on vain trendi. Ihmiset eivät kuitenkaan sulattaneet tämän selitystä.

– Ei ole siistiä vitsailla tästä. Tällaista oikeasti tapahtuu ihmisille, yksi kirjoittaa.

– Vaikka tämä on trendi, se ei ole hauskaa. Monet ihmiset ovat kuolleet kohtauksen seurauksena, ja sinä teet siitä vitsin, tylyttää toinen.

– Tämä ei ole hauskaa. Ihmisillä on oikeasti perheenjäseniä, jotka ovat kuolleet sairauskohtaukseen. Se ei ole vitsi, komppaa kolmas.

Lopulta Diego taipui pahoittelemaan tempaustaan.

– En tarkoittanut loukata ketään, olen pahoillani. Kyseessä oli minun ideani, enkä ajatellut sitä sen pidemmälle, hän kirjoittaa.

Vastaavia ennenkin

Kyseessä ei ole ensimmäinen TikTok-haaste, jossa ihmiset teeskentelevät saavansa kohtauksen. Viime vuonna nuoret tekivät vastaavia videoita, joissa he kuvasivat itseään “kohtauksen” kourissa, vettä suusta roiskuen. Taustalla soi edesmenneen Juice WRLD -nimisen räppärin kappale Lucid Dreams.

Joulukuussa 2019 kuollut räppäri menehtyi huumeiden yliannostuksesta johtuneen kohtauksen seurauksena. Artistin kuoleman jälkeen haaste kuihtui ymmärrettävästä syystä.

Lähteet: Mirror, Toofab, TikTok

Lue myös:

    Uusimmat