Tiger Woods jätti PGA-mestaruuskilpailun kesken –  pelasi major-uransa kolmanneksi huonoimman kierroksen

Golfin suurtähti Tiger Woods ei aio pelata PGA-mestaruuskilpailun neljättä kierrosta, kertovat kilpailun järjestäjät tiedotteessaan.

 Lauantaisella kilpailun kolmannella kierroksella Woods pelasi uransa kolmanneksi huonoimman kierroksen major-turnauksessa tuloksella yhdeksän yli par.

Woods ei ollut heti lauantain kierroksensa jälkeen täysin varma, aikooko hän pelata turnauksen päättävällä kierroksella sunnuntaina.

–  No, kipeältä tuntuu. Katsotaan nyt miten käy, oikeaan jalkaansa kierrosten jälkeen hoitoa saanut Woods sanoi.

Woods on tehnyt tänä keväänä paluuta kisakentille viimevuotisen auto-onnettomuudesta aiheutuneen vakavan loukkaantumisen jälkeen.

Kolmannen kierroksen tulos oli Woodsin huonoin kierros PGA-mestaruuskisassa, ja majoreissa huonommat ovat vain vuoden 2002 British Openin 3. kierroksen 81 (10 yli parin) ja vuoden 2015 US Openin 1. kierroksen 80 (10 yli parin).

Woods kirjasi kylmässä, tuulisessa ja sateisessa säässä pelatulla kierroksella viisi peräkkäistä bogia (yksi yli parin) ensimmäistä kertaa major-urallaan, rei'illä 9–13. Kolmen kierroksen eli 54 reiän jälkeen hän on kokonaistuloksessa 222 eli 12 yli parin.

Hän olisi lähtenyt neljännelle kierrokselle 21 lyöntiä kärjestä jäljessä.

Kärkimiehellä kolmen lyönnin kaula

Turnauksen kärkeen nousi vasta toista major-turnaustaan pelaava Chilen Mito Pereira tuloksella yhdeksän alle parin.

Viime vuonna PGA Tourin tulokkaaksi nimetty Will Zalatoris johti kolmannelle kierrokselle lähdettäessä, mutta tipahti jaetulle toiselle sijalle. Zalatoris ja Englannin Matt Fitzpatrick lähtevät ratkaisevalle neljännelle kierrokselle kolme lyöntiä chileläistä perässä.

Oklahoman Tulsassa pelattavan kilpailun viimeinen kierros pelataan tänään.

Lue myös:

    Uusimmat