Tietoturva-asiantuntija: Valtiot tekevät yhteistyötä myös rikollisten kanssa

Studiovieraana Kim Westerlund 2:58

Suomalaisasiantuntijan mukaan ulkoministeriön vakoilusta epäilty Turla on yksi maailman taitavimmista hakkeriryhmistä. Laajan verkkovakoilun jäljet johtavat Venäjälle.

MTV Uutiset paljasti kaksi vuotta sitten, että Suomen ulkoministeriö on ollut vuosia laajamittaisen verkkovakoilun kohde. Vakoilusta epäiltiin heti alkuun Venäjää ja Kiinaa, mutta viranomaiset eivät vahvistaneet arvailuja.

Yle uutisoi tänään, että vakoilun taustalla on ollut Turla-niminen hakkeriryhmä. Ryhmän epäillään saavan rahoituksensa Venäjän valtiolta.

Tietoturvayhtiö Nixun kehitysjohtaja Kim Westerlund arvioi, että myös vakoilun kohde voi viitata valtiolliseen tahoon.

– Kohde on valtiolliselle tiedustelulle tietysti kiinnostava. Menetelmät ovat samoja kuin mitä verkkorikolliset käyttävät. Toisaalta verkkorikolliset menevät yleensä sinne, mistä saa rahallista hyötyä, Westerlund selvittää.

Turlan epäillään olevan kiinnostunut Suomen ohessa kymmenistä muista valtioista. Westerlundin mukaan se kertoo toiminnan suunnitelmallisuudesta.

– Turla on yksi maailman taitavimmista vakoojaryhmistä, ja sen operaatiot ovat isoja ja hyvin johdettuja.

Mikään ei Westerlundin mukaan viittaa siihen, että Suomi olisi Turlan kannalta erityisen kiinnostava.

Vakoiluyrityksiä ulkoministeriöön edelleen kuukausittain 1:50

Nykyajan tiedustelu tapahtuu verkossa

Kim Westerlund kertoo, että valtiot tekevät jatkuvasti yhteistyötä yksityisten yritysten kanssa tiedon hankkimiseksi tai tiedon salaamiseksi. Westerlundin mukaan valtiot tekevät yhteistyötä jopa rikollisten hakkeriryhmien kanssa.

– Se on tiedustelutoimintaa, ja siinä pätevät samat lait kuin tiedustelutoiminnassa yleensä ottaen. Kaikkia mahdollisia menetelmiä käytetään hyväksi, ja harmaallakin alueella liikutaan. Nyt vain välineet ovat uudet.

Turlan kaltaisia kehittyneitä hakkeriryhmiä on Westerlundin mukaan maailmassa kymmeniä. Nixu on havainnut niiden toimivan Suomessa niin yrityksissä kuin julkishallinnossakin.

Westerlundin mukaan Suomen valtionhallinnon tietoturvan taso on parantunut viime vuosina.

– Valtionhallinnossa on panostettu tietoturvaan paljon, ja se on parempi kuin yrityksissä. Ministeriöiden välillä on kuitenkin aika paljon eroja.

Turla on Venäjälläkin tietoturva-asiantuntijoiden syynissä

Turlalla laaja valikoima vakoilukeinoja 1:30

Venäjällä tietoturvayhtiö Kasperski on tutkinut Turlan toimintaa 2 vuotta. Yhtiön  analyytikkojen mukaan Turla käyttää useita erilaisia vakoilumenetelmiä. Sen toimeksiantajasta ei ole varmuutta.

– Ryhmä saa käskyjä tietysti niiltä ihmisiltä, jotka kontrolloivat koko rakennetta. Emme osaa sanoa, missä he sijaitsevat tai keitä he ovat. Voimme vetää johtopäätöksiä siitä, millä kielellä valtaosa ryhmään osallistuvista ja hyökkäyksiä tekevistä puhuu. Olemme varmoja siitä, että hyökkääjät ovat venäjänkielisiä, Kasperskin johtava tietoturva-analyytikko Igor Sumenkov kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat