Tiesitkö tätä Mannerheimistä? Yllättävät faktat
Mannerheimin elämä oli monivaiheinen ja ehkä siksi hänen hahmonsa kiehtoo vielä nykypäivänäkin. Toinen syy lienee se, että hänen yksityiselämästään tiedettiin aikanaan hyvin vähän. Mannerheim-museon intendenttinä vuosina 1998–2012 toiminut ja Chevalierkaarti – Mannerheimin rykmentti -teoksen kirjoittaja Vera von Fersen valottaa suurmiehen elämästä yksityiskohtia, joita monet eivät tiedä.
Mannerheim osallistui järjestötoimintaan
Mannerheim osallistui 1920- ja 1930-luvuilla yhteiskunnalliseen toimintaan ja omisti sille paljon aikaa. Harvat tietävät, että Kenraali Mannerheimin Lastensuojeluliitto perustettiin hänen kotonaan vuonna 1920 ja hän toimi liiton kunniapuheenjohtajana. Hän toimi myös Suomen Punaisen Ristin puheenjohtajana vuodesta 1921 aina kuolemaansa asti. Hän oli järjestämässä varainkeruuta, kun Lastenlinnaa ja Punaisen Ristin sairaalaa (nyk. Töölön sairaala) rakennettiin.
Mannerheim luki mielellään tietokirjoja
Mannerheim piti erityisesti historiaa, maantiedettä ja elämäkertoja käsittelevästä kirjallisuudesta. Mannerheimin palvellessa Venäjällä, upseereilta edellytettiin myös kaunokirjallisuuden tuntemusta. Tuli olla herrasmies ja osata keskustella taiteesta ja runoudesta.
Mannerheimilla oli lempihevonen
Talisman, joka kaatui Venäjän ja Japanin välisessä sodassa, oli Mannerheimin lempihevonen. Muistelmissaan Mannerheim kirjoittaa Talismanista: "Se oli ihmeellinen hevonen eikä minulla ennemmin eikä myöhemmin ole sellaista ollut. Ainoatakaan ratsuani en ole kaivannut niin kuin tätä täysiverikköä, joka huolimatta temperamentistaan ja jaloverisyydestään oli rauhallisin hevonen, mitä olen tulilaistelussa ohjannut."
Mannerheim luonnosteli YYA-sopimuksen
On aika lailla unohdettu, että Mannerheim laati käsin ensimmäisen luonnoksen ystävyys, yhteistyö ja avunanto -sopimuksesta vuonna 1945. Sopimus, joka oli suurelta osin hänen hahmottelemassaan muodossa, allekirjoitettiin vuonna 1948 ja oli voimassa aina vuoteen 1992 saakka.
Toinen maailmansota esti Mannerheimin matkan Yhdysvaltoihin
Mannerheim suunnitteli metsästysmatkaa Alaskaan syksylle 1938 ja kävi asiasta vilkasta kirjeenvaihtoa amerikkalaisen lakimiehen Wilton Lloyd-Smithin kanssa. Mannerheim oli tutustunut häneen ja hänen perheeseensä Intian-matkallaan 1937. Toiseen maailmansotaan johtaneet tapahtumat Euroopassa johtivat kuitenkin suunnitelmien raukeamiseen.
Lue myös Makuja: Mannerheim oli kulinaristi: kokeile marsalkan lempiruokia!
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää