Nykyihmiselle makuuhuone on levon ja erotiikan tyyssija. Näin ei ollut 1800-luvulla.
Viktoriaanisella ajan Englannissa aviopareille suositeltiin nukkumista erillisissä sängyissä. Paitsi että aviolliset petipuuhat eivät olleet tuolloin soveliaita kuin pakon edessä, yhteisessä sängyssä avioparien henkilökohtaisten epäpuhtauksien pelättiin sekoittuvan.
Eräs lääketieteen asiantunija totesi tuona aikana, että "Ilma, joka sänkyvaatteiden sisällä ympäröi ruumista, on äärimmäisen epäpuhdasta, sillä se on täynnä ihonhuokosista erittyneitä myrkyllisiä aineita."
Toinen tohtori puolestaan arvioi, että jopa 40 prosenttia kuolemantapauksista Amerikassa johtui kroonisesta altistumisesta epäterveelliselle ilmalle nukkumisen aikana. Ei siis ihme, jos viktoriaanisen ajan ihmiset kömpivät iltaisin sänkyyn pelonsekaisin tuntein.
Tukehtumis- tai lävistyskuolema uhkasi
Myös tukehtumiskuolema oli todellinen riski. Patjantäyte oli useimmiten höyheniä, ja sitä saattoi olla patjan sisässä jopa parikymmentä kiloa. Nukkuja upposi kyllä pehmeään höyhenpetiin, mutta se saattoi muuttua varsinaiseksi kuolonloukoksi. Nukkuja saattoi vajota ilmattomaan rakoon kahden kukkulan väliin.
Vuonna 1865 keksitty jousipatja poisti tämän uhan, mutta toi mukanaan toisen. Ensituotannon jousipatjoissa oli sellainen tyyppivika, että patjan vieterit saattoivat pettää, ja nukkuja oli vaarassa tulla patjansa lävistämäksi.
Puutteellisimpina aikoina patjojen täytteinä käytettiin myös lastuja, sahanpuruja ja sammalta. Tuohon aikaan oli myös aivan tavallista, että patjassa saattoi pölypunkkien lisäksi rapistella myös hiiri tai rotta.
