Tiesitkö? Pankkiin tallettamasi rahat eivät olekaan sinun
On normaalia ajatella rahaa nimenomaan käteisenä. Raha ei kuitenkaan ole fyysinen asia, jota voi pinota tai kasata. – Käteisen osuus nykyaikaisissa talouksissa on häviävän pieni. Se ei ole rahan todellinen olemus, valtiotieteiden maisteri ja kirjan Raha – Mitä se todella on ja mitä sen tulisi olla kirjoittaja Ville Iivarinen toteaa.
”Raha on asia, jota voi pitää käsissään. Rahaa tulee automaatista sileinä seteleinä. Rahaa voi hypistellä tai kasata pinoihin. Helppoa!”
Ei ole.
Uskomus siitä, että raha on jotakin fyysistä, on yleisin harhaluulo rahasta, Ville Iivarinen kuvaa.
– Ajatellaan, että raha on fyysinen asia. Ihmiset miettivät setelipinoja, kun he miettivät rahaa. Oikeasti rahaa ei ole sellainen asia, Iivarinen sanoo.
Hän on valtiotieteiden maisteri ja kirjan Raha – Mitä se todella on ja mitä sen tulisi olla kirjoittaja.
– Jos haluaa ymmärtää rahaa, ensimmäinen asia, joka pitäisi tajuta, on, ettei rahaa ole oikeasti olemassa. Ei siinä mielessä, että sitä voisi löytää jostain ja pidellä kädessään. Raha on oikeastaan vain velkojen kirjanpitojärjestelmä, Iivarinen toteaa.
Mutta automaatistahan tulee rahaa. Lompakossani on tälläkin hetkellä rahaa!
On normaalia ajatella rahaa nimenomaan käteisenä. Tästä kuitenkin seuraa ongelmia.
– Käteinen on toki rahaa, mutta käteisen osuus nykyaikaisissa talouksissa on häviävän pieni. Se ei ole rahan todellinen olemus, Iivarinen toteaa.
Esimerkiksi Hollannista löytyy jo kauppoja, joissa ei saa maksaa käteisellä. Myös Iivarinen uskoo, että käteisestä ollaan luopumassa.
– Kun rahaa ajatellaan käteisenä, monet käsitykset siitä, miten raha toimii esimerkiksi kansantalouden tasolla, perustuvat virheelliseen mielikuvaan. Käteistä on olemassa, mutta se on olemassa sitä varten, että sitä voi nostaa automaatista ja tallettaa tilille takaisin, ja seuraavana päivänä se nostetaan taas uudestaan. Käteisellä ei oikeastaan ole muuta funktiota.
Pankkitalletus ei ole asiakkaan omistamaa rahaa
”Kun vien kolikkokasan pankkiin, se viedään pankin holviin ja kilautetaan sitten tililleni. Tämä sileä kaksikymppinen on minun, ja se piilotetaan pankkiin vain minua varten!”
Vai?
Koska rahaa ajatellaan yleensä seteleinä ja kolikoina, syntyy muitakin väärinkäsityksiä. Pankkitalletus ei Iivarisen mukaan olekaan pankin asiakkaan omistamaa rahaa, vaan pankin velkaa asiakkaalleen.
– Jos rahaa haluaa ymmärtää, pankin tase on se, mitä pitää katsoa. Jos viet 20 euroa pankkiin, pankki laskee sen omaksi varallisuudekseen saman tien. Talletus on pankin velkaa sinulle, Iivarinen sanoo.
Kun viet rahaa pankkiin, rahan määrä maailmassa ei lisäänny.
– 20 euroa käteistä on sama asia kun 20 euron pankkitalletus. On tärkeää ymmärtää, ettei pankkitalletus tarkoita sinun omistamaasi rahaa pankissa, vaan pankin lupausta maksaa sinulle rahaa tarvittaessa.
Katso selitys videolta!
Uusimmat
-
08:17
Miten lapselle tulisi puhua kuolemasta? Psykiatrin ja lapsensa menettäneiden neuvot – "Lapsi ei ymmärrä, jos kerrot, että ihminen nukkui pois"
-
08:13
Kansalaisuus- ja oleskelulupalakien kiristysten pelätään heikentävän Suomen vetovoimaa
-
08:03
Rakas äitini -uutuuselokuvaa tähdittävä Penelope Cruz ei anna lapsilleen kännyköitä: "Ei ole mikään selitys, että kaikilla muillakin on"
-
08:01
Uuden lajin metsästäjät: Kendossa huudetaan ja lyödään miekalla, myös päähän – tältä näyttää japanilainen miekkailu
-
07:55
NHL:n suomalaisseuraa lyötiin armotta – Miro Heiskanen mukana talkoissa: "Kammottavat"
-
07:44
Jonne Virtanen räväytti roisin seksivertauksen tv-haastattelussa – selostaja repesi nauruun
-
07:26
Max Verstappen dominoivalla tavalla Japanin aika-ajoihin – McLaren vahvoissa asemissa
-
07:24
Ruotsin Södertäljessä räjähdys omakotitalon vieressä – epäiltyjen etsinnässä mukana helikoptereita ja poliisikoiria
-
07:20
Kun lapsi kuolee, lukee vanhemman sairauslomatodistuksessa usein masennus tai trauma – Käpy ry toivoo Suomeen ansiosidonnaista suruvapaata
-
07:15
MTV osallistui poliisin pimeiden pyörien ratsiaan – poikkeuksellinen video saavutti supersuosion
-
07:11
Keskusta kokoontuu ylimääräiseen puoluekokoukseen nimeämään Rehnin presidenttiehdokkaakseen
-
07:07
Venäläispakki avaa Suomi-fiaskon taustat: Roman Rotenberg hämmensi, Leijonille naurettiin: "Täysi sotku"
-
07:01
Pernilla Böckerman ja Anssi Heikkilä saivat viimeksi kritiikkiä tuomareilta – kääntävät sen vahvuudeksi: "Se on oppimisen paikka, aina ei tule sitä hyvää palautetta"
-
06:41
Venäjän ohjusiskussa loukkaantuneiden määrä nousi yli kolmeenkymmeneen – MTV seuraa sotaa
-
06:27
Viileiden kesien odotetaan nousevan Lapin matkailuvaltiksi
-
06:24
Suomalaismies puuhasi vallankumousta USA:ssa ja sai FBI:n peräänsä
-
06:08
Haitin pääministeri vetosi YK:n yleiskokoukseen saadakseen kriisien kanssa kamppailevaan maahan kansainvälisiä joukkoja
-
05:46
Vesa osti 150 000 euroa maksaneen matkalipun avaruuteen yli kymmenen vuotta sitten – näin hän suhtautuu pian koittavaan matkaan
-
05:44
Italian ex-presidentti Giorgio Napolitano kuoli 98-vuotiaana
-
05:31
Kadonneen F-35-hävittäjän pilotti laskeutui asuintalon pihaan – seurasi eriskummallinen hätäpuhelu
-
Lataa lisää