Tiesitkö nämä Australiasta?
Australia on saanut pitkään olla eristyksissä muista maanosista, ja sen luonto on rauhassa voinut kehittyä omanlaisekseen. Kolonialismin aikaan tulleet eurooppalaisten jälkeläiset muodostavat suurimman osan maan väestöstä.
- Pinta-alaltaan 7 692 024 km² suuruinen Australia on oma mantereensa.
- Ilmasto on miellyttävä ympäri vuoden. Vuodenajat ovat toisin päin Suomen vuodenaikoihin verrattuna.
- Moni ei tiedä, että Iso-Britannian kuningatar on parlamentaarisen monarkian mukaan Australian virallinen hallitsija. Käytännössä maata kuitenkin johtaa pääministeri laajoin toimeenpanovaltuuksin.
- Sydney ja Melbourne ovat miljoonakaupunkeja, mutta Australian pääkaupunki on todellisuudessa Canberra. Asukkaita Canberrassa on noin 350 000.
- Melbourne on varsinkin kulinaristille käymisen arvoinen paikka. Melbournesta löydät parhaimmat kokit ja trendikkäimmät ravintolat.
- Rahayksikkö on Australian dollari.
- Eurooppalaisten jälkeläiset muodostavat yli 90% väestöstä. Kristinusko on valtaväestön uskonto. Toiseksi suurin uskonto on buddhalaisuus, joita on väestöstä noin. 2,1%.
- Australian luonto on saanut rauhassa kehittyä omanlaisekseen, sillä se on niin pitkään ollut eristyksissä muista maanosista. Unescon maailmanperintöluettelossa on 17 kohdetta Australiasta, joista 11 on luontokohteita. Vastapainoksi Australiassa on moderneja miljoonakaupunkeja.
- Australialla on maailman suurimmat tunnetut uraanivarannot, ja se on merkittävä uraanin tuottaja. Maalla on rikas, länsimainen sekatalous.
Lähteet: http://www.aktiv-resor.fi/maailman_ympari/tyynimeri/australia.php, http://fi.wikipedia.org/wiki/Australia
Studio55/Jonna Jauhiainen
Uusimmat
-
09:22
"Hän oli ehkä minuakin rutikuivempi" – presidenttiehdokkaat paljastavat suosikkipresidenttinsä
-
09:20
Gazan eteläosassa raskaita taisteluita: "Intensiivisin päivä sitten maaoperaation alkamisen" – MTV Uutiset seuraa sotaa
-
09:19
Video näyttää juuri vapautetun presidentin tarinan – oli tuomittu rikoksista ihmisyyttä vastaan
-
09:05
Nato-ajan ensimmäinen itsenäisyypäivän paraatipäivä alkoi Oulussa – MTV Uutiset seuraa juhlapäivän tapahtumia
-
09:03
Nämä kohtaamiset ovat jääneet Jaakko Loikkaselle erityisesti mieleen Linnan juhlista
-
09:01
Flunssahoidot testissä – lääkäri kertoo, nujertavatko sinkki ja hunaja oikeasti pöpöt
-
09:01
Sairaanhoitajan tyyli puhdistaa leikkuulauta saa täystyrmäyksen: "Ei todellakaan desinfioi mitään"
-
08:14
Lionel Messille mojova tunnustus Yhdysvalloissa
-
08:06
Tätä kaikkea presidentti Niinistön Linnan juhlissa on tapahtunut
-
08:01
Tässä ovat rouva Jenni Haukion upeat Linnan juhlien tyylit vuosien varrelta
-
07:45
Katso videolta, kuinka Biden kommentoi Trumpin presidenttiehdokkuutta ja omia suunnitelmiaan
-
07:32
Supervireiseltä Mikael Granlundilta huima yksilösuoritus
-
07:21
"Myö autetaan" – metsästäjät joutuivat yllättävään pelastusoperaatioon
-
07:18
Patrik Laine katosi kokoonpanosta juuri ennen NHL-ottelun alkua
-
07:00
Luukku 6: Turskanmaksapipari vai joululaulu koko kansalle? Uutisten "kultakurkku" Kirsi Alm-Siiran kiperä valinta
-
06:58
Zelenskyi osallistuu G7-maiden kokoukseen – MTV seuraa sotaa Ukrainassa
-
06:55
SM-liigassa syttyi supertähti – 19-vuotias maalitykki käy jatkuvaa vuoropuhelua NHL-seuran kanssa: "Antavat hyviä tipsejä"
-
06:46
Ukraina: Venäjä tappaa lennokeilla omia haavoittuneita sotilaitaan
-
06:31
Itsenäisyyspäivänä ikkunalle sytytetään kaksi kynttilää, mutta miksi? Tutkijan mukaan yhdessä selityksessä "voi olla perää"
-
06:18
Perityt sotakirjeet - apusisaren kokemus pysähdytti
-
Lataa lisää