Tiedemiehet keksivät karun kuuloisen keinon naisen seksihalujen palauttamiseen – "voin jälleen saada orgasmeja"

Iso O - matka hekuman huipulle 8:10

Michiganin yliopiston tutkijat huomasivat, että sähköshokin antaminen voi auttaa naisten haluttomuuteen, kertovat muun muassa Daily Mail sekä Medical Xpress.

Videolla seksuaaliterapeutti kertoo naisen orgasmista.

Moni nainen kadottaa seksihalunsa vaihdevuosien myötä estrogeenitason laskiessa. Tähän naisten seksuaalielämän häiriöön on nyt löytynyt tutkijoiden mukaan mahdollinen lääke – joka tosin kuulostaa sangen epäilyttävältä.

Michiganin yliopiston tutkijat huomasivat jo aiemmissa hiirikokeissaan, että niin genitaalialueiden kuin nilkkojenkin sähköinen stimulointi lisäsi verenkiertoa eläimen vaginassa. Nyt julkaistussa pilottitutkimuksessa samaa testattiin ihmisnaisilla.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Kummalliseen tuntemukseen tottuminen kannatti

Jokainen tutkitusta yhdeksästä naisesta sai viikossa puoli tuntia elektrodihoitoa, jossa annettiin pieni sähköisku joko nilkkaan tai genitaalialueelle. Hoitokertoja oli yhteensä 12.

Eräs tutkimukseen osallistunut 53-vuotias nainen kuvaili hoidon aiheuttavan ”kummallista paineen ja värähtelyn tuntua”. Hän kertoi, että ”siihen tottuu”. Viimeisillä hoitokerroilla nainen otti ajankulukseen kirjan luettavaksi.

Kahdeksan yhdeksästä tutkitusta naisesta kertoi hoidon auttaneen heitä kiihottumaan, kostumaan ja saamaan intensiivisempiä orgasmeja.

Eräs nainen kuvasi hoidon tuloksia näin:

– En ole sataprosenttisesti entiseni, mutta voin jälleen saada orgasmeja ja melko hyviä sellaisia.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Laajempia tutkimuksia odotellessa

Nilkkojen stimuloinnin uskotaan toimivan seksielämän parantajana, sillä selkärankaa pitkin jalkoihin kulkevat hermosolut kulkevat lähellä samaa reittiä, jossa liikkuvat päästä lantion alueelle kulkevat hermosolut. Tämä voisi johtaa päällekkäisyyteen synaptisilla reiteillä.

Hoitoa ja teoriaa sen toimivuuden takana täytyy kuitenkin vielä testata. Tutkijat suunnittelevatkin jo uutta, laajempaa tutkimusta.

Pilottitutkimus julkaistiin Neuromodulation-lehdessä.

Lue myös:

    Uusimmat