Tiedätkö mitä et pelkää?

"Ei minulla ole mitään pelättävää", on yleinen vastaus kansalaisilta, kun puhutaan turvallisuusviranomaisten salaisesta tiedonhankinnasta.

Vastakysymys tähän on: "No, tiedätkö mitä ylipäätään pitäisi pelätä?"

Viimeisen vaikkapa vain kolmenkymmenen vuoden aikana ihmisiä on tuomittu vankilaan, teloitettu ja joukkomurhattu muun muassa mielipiteiden, poliittisen ajattelun, varallisuuden, etnisen taustan ja koulutuksen perusteella. Löytyy Neuvostoliittoa, Kiinaa, entistä Jugoslaviaa, Ruandaa, Sudania jne.

Mitä enemmän tietoa on ollut, sitä helpompaa vääryydet ja veriteot on ollut toteuttaa.

Klassisin esimerkki on 1930-luvun Hollannista, jossa viranomaiset määräsivät vuonna 1936 kaikki hollantilaiset rekisteröitymään. Heistä kerättiin rekisteri, jossa oli nimi, sukupuoli, syntymäaika ja -paikka, kotiosoite, siviilisääty, ammatti sekä uskonto. Vuonna 1938 kristalliyön jälkeen päätettiin myös rekisteröidä kaikki juutalaiset pakolaiset. Kun natsit hyökkäsivät Hollantiin toukokuussa 1940, rekisterit päätyivät valloittajille. 104000 Hollannin juutalaista, 75 prosenttia kaikista, tuhottiin.

Kyse ei siis ole vain siitä mihin tietoja kerätään vaan myös siitä kuka niitä käyttää. Ja tämän ennustaminen on mahdotonta. Sen jälkeen kun tiedot on koottu, niin ne pysyvät.

Uutiset Amerikasta kertovat laajamittaisesta puhelin- ja nettiliikenteen tarkkailusta.

Suomessakin viranomaiset voivat tarkkailla ihmisten netti- ja puhelinliikennettä, mutta massaseuranta ei ole laillista. Suomessa tarkkailu edellyttää jonkin tasoista rikosepäilyä ja tarkkailu voi kohdistua vain näihin henkilöihin. Jos kyseessä on terrorismirikokset, niin tätä tarkkailua voidaan tehdä jo pelkkien vihjetietojen perusteella. Päätöksen tekee oikeus.

Sinänsä ihmisten tottumuksista, liikkeistä ja harrastuksista kertovia rekistereitä on Suomessakin paljon. Viranomaisten omien rekisterien lisäksi on vaikkapa pankki- ja luottokortteja, kauppojen bonuskortteja, matkakortteja ja puhelintietoja.

Kaikista näistä palveluista on haettu yksittäisten ihmisten tietoja rikostutkinnassa tai muusta syystä viranomaisten päätöksellä. Tämä tarkoittaa sitä, että tiedot periaatteessa ovat siis käytettävissä, ainakin löydettävissä.

Rekistereillä pystyisi siis erottelemaan vaikkapa Järvenpäässä asuvat, 30-40-vuotiaat, keskiolutta ostavat luterilaiset Saabin omistajat.

Tällaisia henkilöitä kukaan tuskin kokee uhkaksi, mutta kun muuttujia vaihtaa arkaluontoisemmiksi, niin tämä datamining voisi tuottaa jo nykyisiäkin turvallisuusviranomaisia kiinnostavia henkilöitä. Tällainen on nykyisin Suomessa laitonta, mutta Yhdysvalloissa se on laillista terrorismin torjumiseksi.

Mielenkiintoinen kysymys on se, kulkeutuuko Suomessa asuvista henkilöistä esimerkiksi amerikkalaisten sähköpostitarkkailulla - vaikkapa gmailin postit kiertävät Yhdysvaltain kautta - hankittua tietoa takaisin Suomeen. Supolla on tunnetusti hyvät välit amerikkalaisiin kumppaneihin, jotka eivät kyllä varmastikaan kerro miten vihjetiedot on hankittu. Näin on mahdollista, että nämä Amerikassa laillisesti, mutta Suomen lain mukaan laittomasti hankitut  tiedot johtavat Suomessa olevien henkilöiden tarkempaan seurantaan.

Se tietysti saattaa kyllä olla vain hyvä asia.

Toivottavasti Suomi ei seuraavan parinkymmenen vuoden aikana ajaudu järvenpääläisiä saabisteja vihaavan diktaattorin kynsiin, mutta entä jos tulevaisuudessa kulutustottumuksia - siis bonuskorttien tietoja - käytetään terveydenhuollon päätösten pohjana.

Paperissa lukee: "Tupakoinut, juonut alkoholia, syönyt grillilihaa - peritään triplahinta tai ei hoideta lainkaan."

Lue myös:

    Uusimmat