Tiedätkö, miksi osa autoista tankataan oikealta ja osa vasemmalta?

Voisi kuvitella, että autoteollisuudessa olisi vuosien saatossa saavutettu edes jonkinlainen konsensus siitä, miltä puolelta ajoneuvot tankataan. Näin ei kuitenkaan ole.

Nykyautot tankataan poikkeuksetta joko oikealta tai vasemmalta puolelta. Sen sijaan monissa vanhemmissa amerikkalaisissa autoissa polttoainetankin luukku sijaitsee auton perässä, mikä ei turvallisuussyistä ole kuitenkaan enää sallittua.

Polttoainetankin luukku on useimmissa eurooppalaisissa ja yhdysvaltalaisissa autoissa oikealla puolella, kun taas useimmat vasemmalta tankattavat autot tulevat Japanista. Poikkeuksia kuitenkin on, jopa saman merkin sisällä.

Jalopnikin toimittaja lähestyi Volkswagenia asian tiimoilta ja sai vastaukseksi, että valmistajan henkilöautoissa polttoaineluukku sijaitsee aina oikealla puolella, jotta autoa tankkaavan ei tarvitse seistä kulkuväylällä. Valtaosa Volkswagenin myynnistä on maissa, joissa on oikeanpuoleinen liikenne.

Fiat Chryslerin vastaus oli samansuuntainen, mutta he mainitsivat myös kanisterista tankkaamisen tien poskessa, mikä on luonnollisesti oikeanpuoleisessa liikenteessä turvallisinta tehdä auton oikealta puolelta.

Maissa, joissa on vasemmanpuoleinen liikenne, kuten Japanissa, valmistajat ovat päätyneet samaan ratkaisuun, mutta liikenteen eriävän kulkusuunnan vuoksi myös luukku sijaitsee toisella puolella.

Polttoainetankin luukun sijoitteluun liittyy toisilla merkeillä kuitenkin myös teknisiä syitä. Autoissa, joissa luukku avataan esimerkiksi kuljettajan istuimen vieressä olevasta vivusta nykäisemällä, on loogista, että myös luukku sijaitsee kuljettajan puolella.

Nissanin mukaan heillä luukun sijoitteluun vaikuttaa polttoainetankin muoto ja sen sijoittelu.

Jaguar kokeili aikoinaan ratkaisua, jossa tankin pystyi täyttämään kummalta puolelta tahansa, mutta sitä ei pidetty lisäkustannusten arvoisena.

Mistä tietää, kummalta puolelta auto tankataan? Lue tästä!

Lähde: Jalopnik

***

Bemarikuskin törttöily aiheutti hurjan kolarin 0:43

Lue myös:

    Uusimmat