Tiedätkö, miksi koti koristellaan koivuilla juhannuksena?
Kaupungit tyhjentyvät juhannuksen aikaan maalle matkaajista. Ovenpielet saavat koristeeksi koivunoksat tai juhannuskoivut. Tiedätkö, miksi suomalaiset koristavat kotinsa koivuilla juhannuksena?
Koivunoksilla koristelu on vanha suomalainen tapa.
Koivunoksa liitetään kesän tuloon, ja rakennukset koristellaan luonnon vehreydellä niin sisältä kuin ulkoa ja saunassakin nautitaan vihtomisesta tuoreella koivuvastalla.
Karjaonnea ja maitoa
Koivunoksien juhannusperinne liittyy vahvasti karjanhoitokulttuuriin.
Suomalaisen kirjallisuuden seuran mukaan paimenet ovat aikoinaan koristelleet juhannuksena myös lehmiä, koska koivunoksien on uskottu taanneen karjaonnen ja maidonsaannin.
Hedelmällisyyttä ja kuolemaa
Juhannuskoivut oven pielissä liittyvät hedelmällisyyteen ja vanhaan karsikkoperinteeseen, kerrotaan puolestaan Thuleian tupa -sivustolla.
Karsikko on perinteinen suomalainen vainajaa koskeva merkintä puussa. Karsikko voi olla yksittäinen puu tai metsä, jossa on katkottu oksia. Puun kuoreen saatettiin myös tehdä pilkka, jolloin kuorta poistettiin kirveellä tai puukolla. Pilkkaan veistettiin merkintöjä, kuten vainajan nimi, syntymä ja kuolinajat.
Karsikoiden tarkoituksena on ollut estää kuolleiden sieluja vaeltamasta ihmisten ilmoille kummittelemaan. Myös eläville tehtiin karsikoita. Vieraalle saatettiin tehdä karsikko osoittamaan, mistä ilmansuunnasta vieras on kotoisin.
Metsiä ja puita on kautta aikain pidetty pyhinä. Niitä on palvottu henkien ja jumalien asuinsijoina, ja puiden pyhyys elää edelleen suomalaisissa tavoissa. Näitä ovat esimerkiksi saunavasta, juhannuskoivut ja joulukuusi.
Artikkeli on kesäuusinta viime vuosilta.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Kotimaisten kielten keskus, Thuleia.com, Interfix.fi
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää