THL: Suomessa on todettu 438 uutta koronavirustartuntaa ja kuusi uutta virukseen liittyvää kuolemantapausta – tästä nousu voi johtua

Suomessa on vahvistettu 438 uutta koronavirustartuntaa ja kuusi uutta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemantapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL.

Laboratoriovarmistettuja tartuntoja on nyt maassamme yhteensä 35 858.

Eilen kerrottiin 283 uudesta tartunnasta.

THL kertoo kuudesta uudesta tautiin liittyvästä kuolemantapauksesta. Tautiin on nyt Suomessa menehtynyt yhteensä 556 henkilöä.

Sairaalahoidossa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi on tällä hetkellä 211 ihmistä. Heistä tehohoidossa on 30 ihmistä, mikä on yhtä monta kuin eilen. Yhteensä sairaaloissa on kymmenen koronapotilasta vähemmän eiliseen verrattuna.

Suomalaiset eivät ole hakeutuneet loma-aikaan aivan toivotulla tavalla koronavirustesteihin, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Taneli Puumalainen tiistaina. Puumalainen sanoi sosiaali- ja terveysministeriön (STM) ja THL:n koronatilannekatsauksessa, että tämä vaikuttaa myös tällä hetkellä tilastoituihin tartuntamääriin. Vielä alkuviikosta ja joulupyhinä julkaistut tartuntamäärät olivat selvästi alle edellispäivien lukemien.

Juttua päivitetty 13.47: Lisätty tiedot kuolemantapauksista

Lue myös:

    Uusimmat